Mökkeilyä
Vietettiin muutama päivä mökillä. Meillä on koko suvun yhteinen mökki, ja niin hauskaa kun serkkujen ja muiden kanssa onkin viettää aikaa, välillä on kiva olla siellä yksinkin. Nyt paikalla oli vaan me ja mun vanhemmat, yksi serkkupariskunta hetken aikaa. Olipa rauhallista! Mökkiohjelma oli todella yllättävää: rannalla olemista ja grillaamista. Joku kai raivasi vähän risukkookin, mutta mä en tietysti ehtinyt kun piti vahtia lasta. Se olikin tosi raskasta hommaa, istua rantatuolissa ja katella loputonta rantavedessä läträämistä. ”Uimaan, uimaan” kuulu noin 5974 kertaa parin päivän aikana, lähtien siitä kun auto käynnistettiin kotipihassa. Saipahan uida! Jopa mä uin muutamaan kertaan, eli vesi todella oli uimakelposta. Rantavesi oli kädenlämpöstä, toki ensikastautuminen vähän pidemmällä vaati jo hetken seisoskelua ja huokailua, mutta kyllä siellä sitten viihty. Lisäks vaan yhdestä kylmästä aaltokohdasta pelästyin lähestyvää haikalaa tai muuta pohjan uumenista vaanivaa järvihirviöö, muuten lilluin suhteellisen vapautuneesti.
Katellessani päivien kuvasaldoo totesin, että tais se kaikki aika mennä pitkälti siinä oleskellessa.
(Miksi mennä järveä edemmäs kalaan, pikkuveli sai ahvenen tuostakin.)
Vanha kunnon kesäelämä sai meikänkin nostalgisoimaan oikein kunnolla. Jossain vaiheessa mun joka toinen lause tais alkaa ”sillon kun mää olin pieni…”, ja kävin E:lle läpi kaikki mökkirituaalit vuosien takaa. Nytkin voisin todeta, että sillon kun me oltiin pieniä, rannassa taidettiin juosta nakuna koko päivä. Nyt taas… no, tuskin kenellekään nykyisin on haitaks jollain tapaa suojautua puoltapäivää lähenevältä auringolta, mutta tais M:kin mieleen olla enemmän ne uintikerrat, jollon uv-paita ja -hattu heitettiin pusikkoon ja sai läiskähtää nakupellenä veteen.
Mukavia fiiliksiä toi muutenkin se, että tein M:n kanssa niitä samoja juttuja, joita mun kanssa tehtiin jo kauan sitten. Tuli tosi hassu tunne, kun kannoin pyyhkeeseen käärittyä lasta saunapolkua pitkin ja samalla muistin sen, miten mut on kiedottu pyyhkeeseen ja väsyneenä kannettu mökkiin. Kaikki ne samat kivet ja juuret siinä, sama näkymä… oi oi. Mökillä myös tuntuu säilyvän ikuisuuden samat lelut ja tavarat, esim. maailman hienoin mopo. Kuva on muuten selkeesti otettu aika pian heti saapuessa, kun kengät on vielä jalassa.
Mä en varsinaisesti oo mikään maalaisihminen, jos asumista ajatellaan. Mutta ihan ilolla myönnän, että kyllä se kuuluisa sielu vähän syrjemmässäkin lepää. Ei kai päivä kovin huonosti voi alkaa, jos herätessä ikkunasta näkee suoraan aamuaurinkoiselle, peilityynelle pinnalle.
(Jaa missä kaikki iloiset kesäkuvat musta itestäni? No jos noin jokaisessa kuvassa röhnötän reporankana vesirajavaatteissa juuri siinä vesirajassa, niin ne saa ihan mieluusti jäädä omaks ”iloks”…)