Muurahaishyökkäys & hiiripelko
Ensin makuuhuoneen seinustalla juoksi yks. Sitten vessan nurkassa näky toinen. Olohuoneen matolla meni pari. Antaa olla, eihän muurahaisista oo varsinaista haittaa. Ei ennen kun tuli tuomiotiistai 19.2.2013. Yhtäkkiä huomasin eteisen poikki kulkevan muurahaisjonon. Toinen pää meni keittiöön ja astianpesukoneeseen (?!?) ja toinen pää olohuoneen seinustaa pitkin makuuhuoneeseen ja vaatekaappien vierestä sängyn alle. Ja sieltä jostain sängyn takaa jalkalistan alta ne tuli ja meni. Varsinainen haitta: ärsytys. Ensin yritin hyvällä, esitin pyynnön että voisitteko pysyä pois meidän asunnosta. Ei vaikutusta, liike jatku samaan tahtiin. Pakko yrittää pahalla, myrkkyä kehiin. Se tehos laakista, eipä näkynyt muurahaisjonoo sen jälkeen. Nyt ei sitten muuta kun odotellaan iltaa ja seuraavia päiviä, jollon viimesetkin savut laantuu ja ötökät alottaa uuden vaelluksen. Sitten sumutetaan, ollaan rauhassa päivä tai pari, sitten ne taas tulee, myrkytetään… että jos jollain on joku ihmekeino päästä rivitalomuurahaisista eroon, niin kertokaa ihmeessä.
Silti parempi vaikka miljoona muurahaista kun yksi hiiri. Odotan niin kauhulla millon joku sellanen keksii hypätä sisään avonaisesta ovesta tai jostain putkenraosta! Ötökäthän ei päässy mun kauhulistalle ollenkaan, mut hiiret siellä on hyvin edustettuna. Eikä mitenkään turhasta syystä, mulla on ollut monta pelottavaa kohtaamista niitten kanssa:
Ensimmäisen hiireni näin vanhempien kotona, kun asuin siellä itekin. Ihmettelin mikä keittiön kaapissa rapistaa, vuotaako joku putki vai mitä. Pahaa-aavistamatta avasin oven, vedin laatikon ulos ja takaseinällä vilahti hiiri. Läimäsin oven kiinni, juoksin keittiöstä ja sekin ovi kiinni, jatkoin juoksemista ja hyppäsin sohvalle. Todellakin, ehkä kliseinen sarjakuvakiljunta onkin siis luontainen reaktio. Vähän aikaa hengittelin, sit juoksin hakeen puhelimen ja juoksin takasin. Paniikkipuhelu isälle, että mitä mää teeeeeen. Kuulemma en mitään, hmm. No, toinen kohtaaminen oli vielä hirveempi. Istuin vessanpöntöllä ja kaapin alta ilmeisesti jostain viemäriputken hoodeilta tuli hiiri ja juoksi mun jalkojen välistä! Ovelle ja äkkiä takasin, voitteko kuvitella! Läheltä piti ettei oveen tullut Lauran muotonen reikä, kun sen verran vauhdilla ampasin pihalle. Tää tapahtu myöhään illalla ja laitoin oveen lapun ”Varoitus! Täällä on hiiri!”, mut isä ei yöllä ollu huomannu sitä, ja oli vessassa vaan kattonu että oho, hiiri. En tajua miten se on niin kylmähermonen, ei oo periytyny. Yhtenä kesällä mökilläkin vilahti hiiri, takan alta kaapin taakse. Pelästyin taas niin järjettömästi, että hyppäsin sohvalle (niinpä, refleksi) ja meinasin purskahtaa itkuun. Vieressä ollut isä (miten sekin muuten aina liittyy näihin hiirikeisseihin?) meinas mennä paniikkiin ihan siitä mun paniikista, ja kun henkee haukkoen sain soperrettua että tuolla sellanen meni, niin sen ilme oli aika, no, HUOH.
Plus sit vielä tuolla aiemmassa linkissä kertoma, kun mua kohti juoksi hiiri ihan kerrostalopihalla. Että ei oo ihme että vähän jännittää. Mua ei todellakaan lohduta että ”se pelkää sua enemmän kun sää sitä” (tosin moni on jo huomannut ettei se taida olla mahdollista), jos mä ite jotain tyyppiä pelkäisin niin en mä ehkä menis sen nenän eteen juoksenteleen.
Okei, mut niitä murkkuvinkkejä? Ja tietty myös ”hiiret pois pihapiiristä” -vinkkejä saa antaa. Paitsi ei hitossa jos ne liittyy kissoihin, en ees pysty kuvitteleen sitä että mun ympärillä juoksis SEKÄ hiiri ETTÄ kissa.