Päiväuniaika lähestyi, ja notkuttiin lapsen huoneessa. M alkoi kasata sänkyynsä unikavereita ja päätyi tyhjentämään sinne pehmolelulaatikosta joka ikisen lelun. Sänky täyttyi kokolailla täyteen jo niistä, mutta hän jatkoi nostelemalla sinne lattialta ”irtoleluja”, vaatekappaleita ja mitä siellä sattuikaan lojumaan. Välillä kävi sängyssään möyrimässä tavaroiden seassa ja kihertämässä. Itse lojuin huvittuneena vieressä nojatuolissa. Sitten M siirtyi kirjahyllylleen ja alko nostella sänkyynsä myös kirjoja, osan pinoissa ja osan sinne tänne heitellen. Huoahdin jo vähän, muistutin tulevasta nukkumaanmenosta ja kysyin, ”onko tossa nyt enää oikeestaan mitään järkee?”. Tyttö käänty muhun päin riemukas ilme naamallaan ja totesi: ”Ei! Mutta tää on kivaa!”

Just niin.

(Ehkä joskus tässä ihan kohta vielä jossain tulevassa mahdollisessa vaiheessa saatan päivittää tiuhemminkin, mutta just nyt en lupaa mitään. Lapsi, rv 38, opinnot, kesä, sama laulu, tiedätte kyllä.)