Äitienpäivänä (toivomani koru Nomination-kahleeseen, ruusuja, kahvia ja vastapaistettua sämpylää kiitos) sivuttiin puheissa eri-ikäisiä äitejä. Omakohtaset kokemukset riitti, kun paikalla oli sekä 24- että 36-vuotiaana esikoisensa saaneet äidit. Ja minä siinä välissä.

Omat ajatukset heräs siitä, kun tajusin täyttäväni ens vuonna 30. Mielessä oli perinteisesti sekä apua! että jeejee!, kun en oikein tiedä miten tuohon ikään pitäis suhtautua. En osaa ajatella sitä oikein mitenkään erityisesti, musta ei siis taida saada uhria kriisille eikä toisaalta riemullekaan. Mä muutenkin koen aina olevani 23-vuotias, ehkä se on mun todellinen ikä kun muutaman kerran oon todella hätkähtänyt, etten ookaan sen ikänen. Eniten kolmekymppisissä kiehtoo juhlat! Mähän oon uskollisesti pitänyt muutenkin lähes joka vuosi synttärit, aikuisiälläkään ei oo tainnut jäädä väliin kun pari kertaa (muistaakseni yhtenä vuonna oltiin ”vaan” ravintolassa syömässä ja baarissa juomassa, ja raskausvuotena vielä alkuraskauden tiimellyksessä synttärit meni ohi mummojen kahvikutsuilla). Mut muuten on melkein aina ollu BILEET. Ja nyt tietty ens vuonna on varsinkin BILEET. Megabileet! Tai tuttujen kesken Megavisat. Alotin jo aikaa sitten suunnitteleen vaikka mitä hienoo, mut tilitiedot muistaessa piti vähän karsia samppanjasuihkulähteiden määrää ja muuta pientä. Voi myös olla, että pöytiin tarjoiltu luomuhärän sisäfilee vaihtuu noutopöytätyyppiseen sipsikulhoon, katotaan nyt. Ehkä niinikään omat juomat mukaan, jos prismassa on hyvä tarjous olutsalkusta niin voin ostaa varuiks. Mut megabileet on!

No niin siis, jutun juuri tais kuitenkin olla se äidiksi tulemisen ikä. Mä oon usein aatellut tulevani äidiksi nuorena, ja joskus kuvittelen edelleenkin olevani aika nuori. No, nuorihan mä oon, mutta en kylläkään äidiksi nuori. Ensisynnyttäjän keski-ikäkin ylitty muutamalla kuukaudella, ja sekin on tosiaan vaan keski-ikä. Ehkä tää opiskelijana haahuilu ja muu pitää yllä mielikuvaa siitä, että olisin jotenkin erityisen nuori, vaikka oonkin ihan… tavallisen ikänen. Muistan myös, että oma äiti on mun mielestä ollut aina tavallisen ikänen äiti. Ei nuori, ei vanha vaan just täsmälleen sen ikänen kun äidit on. 30-vuotisjuhlista puhuttaessa äiti mainitsi, ettei pitänyt erityisiä juhlia koska oli sillon raskaana. Odottaen mun pikkusiskoo eli kolmatta lastaan. Ja kylläpä se yhtäkkiä tuntu nuorelta äidiltä! Yhtä aikaa ihan hullu ja myös hauska ajatus, että mullakin ois tässä jo melkein kouluikänen ja leikki-ikänen lapsi, ja odottelisin seuraavaa. Vastahan mää ton ekan pullautin! Ja sitten kuitenkin, eipä 24-vuotiaskaan mikään epätavallisen nuori äiti oo. Siihen nähden tunnun ite taas jo vanhalta. Ja kuitenkin mullakin on vielä ainakin teoriassa vuosia aikaa saada lapsia, ja kun en edelleen sillonkaan oo vielä ”vanha”, niin nythän mä oonkin sitten nuori. Ihanaa pyörittelyä, saa aina sellasen tuloksen kun ite haluaa! Haluamani tulos taitaa olla olla tavallisen ikäinen. Ainakaan koskaan ei oo liian vanha juhliin synttäreitä.