Vauvan yöheräilyistä kirposi kommentteja vastikemaitoon ja kiinteisiin ruokiin. Vaikka vielä tässä vaiheessa ei olla niihin siirtymässä, niin pälkähtipä kuitenkin eräs ajatus päähän. Nimittäin se, että jossain vaiheessa vauva tosiaan syö ruokaa. Kappas! Olin ehkä (?) tiennyt sen kyllä etukäteenkin, mutta en ollut tosissani tainnut tajuta että toi vauva joka täällä nyt asuu ja jota me nyt hoidetaan, kasvaa koko ajan ja on tosiaan jäämässä tänne. Siispä ei riitä että sitä nyt vähän imettelee, syö se joskus jotain muutakin.

Välihuomautus: mulla on aivot jostain syystä tosi pausella, älkää kiinnittäkö huomioo epäjohdonmukaiseen ilmasuun tai ylipäätään siihen, että mulla on näköjään vieläkin sisäistettävää äitiroolin todellisuudesta.

No, mitä se sitten syö. Soseita, mössöjä! Kaikenlaista muussattua. Ai niin sormiruokailu… pitää harkita jaksanko ottaa siitä ajoissa selvää, tai jos pilaan koko sormiruokailun syöttämällä alkuun banaanisössöö niin sitten pilaan. Keskitytään nyt kuitenkin sössöihin.

Mä tykkään tehdä ruokaa ja touhuta keittiössä. Välillä onnistuneemmin, aina ei ihan niin onnistuneesti. Kaikki se pilkkominen ja sekottelu on kuitenkin mukavaa. Nykyään tykkään jopa vähän leipoo, vaikka siinä ne vähemmän onnistuneet jutut taitaakin olla vielä enemmistönä. Mun luonteenlaadulle ei oikein sovi se leipomiseen vaadittava tarkkuus, ja kun ainemäärät on vähän sinne päin, niin lopputuloksetkin usein on. (Joskus suhteen alkuaikoina ajattelin yllättää E:n herkullisilla juustosarvilla. Ohjeen kuvassa ne oli kauniisti rullattuja ja tyylikkäitä, jostain syystä mun taikina ei käyttäytynyt kovin mukavasti. Tahmeeta taikinakasaa on hankala rullata… kai ne silti melkein samalta maistu, vaikka nimeks tulikin ”juustomöntit”.) Uskallan kuitenkin sanoo, että kaiken kaikkiaan keittiöhommat sujuu vähintäänkin keskiverrosti.

Niin, tästä innosta voimme siis päätellä, että suunnitelmissa on valmistaa vauvanruuat itse. Kuulenko tirskuntaa…? Joko siellä joku huudahti että ihan terve on omastakin muksusta kasvanut vaikka purkkisoseilla onkin menty…? No niin varmasti on, ei se siitä. Tulipa vaan mieleen, että kun en itekään syö joka päivä säilykkeitä, en haluais pelkästään niitä lapsellekaan syöttää. Että eipä sitten kai muuta kun kuorimista, pilkkomista, höyrytystä, muussaamista, pakastamista, lajittelua, sulattamista… hehee. No, ei tässä nyt mitään vakaita päätöksiä (taaskaan) tehdä, kokeillaan kuitenkin. Jos touhu on mukavaa, kätevää ja aikaa riittää, niin miksipä ei. Jos menee vaivalloiseks sotkemiseks ja säädöks, ei oo ongelma eikä mikään talsia kaupan purkkiruokahyllylle.

Enää pitäis sitten tietää, millon se alkaa syömään. Kuulemma kannattaa alottaa sitten, kun vauva on kiinnostunut ruuasta? Mistä mä tiedän että se on kiinnostunut just siitä ruuasta, se tunkee nyt jo suuhunsa kaiken mihin onnistuu tarraan kiinni. Pitääkö tehä jotain kokeita, jos asetan bataatin keskelle lattiaa ja katon onko se kiinnostunut syömään sen?

Missäs ne kaikki neuvolaoppaat taas olikaan…