PI osa 3 ja pieni takaisinveto

Kirjoitin viimeksi tytön jääkiekkoinnostuksesta ja ihmettelin, mistä niin kova hullaannus on peräisin. Sitä ennen oon pariin otteeseen kirjotellut raskausitkuista, jotka ei oo jäänyt ihan näihin pariin mainittuun. Eilen nämä kaksi asiaa jotenkin oudosti yhdistyivät…

Tänä keväänä nimittäin tapahtu semmonen harvinaislaatuinen asia, että Tampereen Ilves (melkein) pääsi (melkein) playoff-peleihin asti! Eipä tällasta herkkua oo vanhalla mestariseuralla hetkeen ollutkaan, ihan alko omakin jännityskäyrä jo nouseen kun makustelin menestystä. Ekat pudotukset HIFKiä vastaan (mun ultimaattinen vihajoukkue! Ennenki pilannu kaiken!), eka peli hävitty ja sitten eilinen, jossa ainoa vaihtoehto edes yhden jatkopelin kannalta oli voitto. Muuten kausi loppuis siihen. Kuuntelin peliä sivukorvalla telkkarin radiosta, kuulosti päättyvän tasatilanteeseen. Perään jatkoerä, ei maalia, toinen jatkoerä, ei maalia, jatkoerä… siinä vaiheessa alko käsissä korviketoimintona hypistellystä menaisista sivut käpristyä, hermostuneisuus täristytti jalkojakin.

Kiekkopostaukseen taisin kirjottaa jotain sellasta, että ”Itse ei kuuluta ihan pahimpiin jääkiekkohuumaperheisiin mutta ei välttelijöihinkään, mies katselee pelejä telkkarista ja ite vilkasen joskus jotain aiheeseen liittyvää. – – Kuitenkaan ei olla kiekon suhteen tosissaan, sellaista satunnaista hauskaa hupia.” No ei ollut hauskaa hupia enää! SM-liigan historian pisin peli vaan jatku ja jatku, ja sitten yhtäkkiä selostaja sössötti jotain maalista ja prrrrrrrrkl kiekko kyhjötti Ilveksen maalissa. Voitte ehkä arvata mitä tämmönen kiakosta välinpitämätön raskaanaolija tekee? No alkaa itkeä tietysti. Nouuuuuuu, nyyyyyyh, voi peeee yhyy. Se siitä sitte. Syksyllä taas Ilves murisee. Ehkä se sit on taas vaan hauskaa hupia.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *