Raskausajan merkkipaaluja

4+0 (Silloin oletettu 3+5) Ei kai se testin tekeminen niin päivän päälle oo, parempi odotella pari päivää ettei tuu turhan aikasia toivoja. Joo, maanantaina sit. Näin ajattelin vielä aamulla… kunnes iltapäivällä tuli aivan pakottava tarve tehdä se NYT. Ihan nimenomaan nyt, juosten menin. Ja kun hitaiden sekuntien laskemisen jälkeen katsoo tikkua odottaen yhtä viivaa ja näkeekin kaks… lässynlää, mut ihan sen fiiliksen takia voisin tulla raskaaks uudestaan ja uudestaan. Minun kropassani on jotain, joka sai tuon aikaan! Se on oikeesti totta! Sitä vaan tuijottaa ja tuijottaa ja kerta toisensa jälkeen laskee kahteen. Ja sitten ilmoittaa asiasta toiselle, omiin ja miehen silmiin syttyvä jännitys ja loiste sananvaihdossa, ”mää tein sen…”, ”onks se…”, ”on se”. Huh huh.

5+0 Jeaaaa hyvin menee, vieraisilla käyty ja kahvi maistu ihan ilman epäilyksiä, jes tää raskaus menee varmaan just niin mukavasti kun edellinenkin, ehkä vähän voi huono olo yllättää mut tuleekohan nyt edes sitä satunnaista laattailua, ei varmaan ees sitä. Ei mitään heikkoo happee lähimaillakaan.

5+2 Voi saatanan saatana, sanonpa vaan. Aamulla herätessä ei oikein uskalla edes nielasta eikä hengittää, kun oksennusrefleksi pukkaa kamaa ylös. Tästä se sitten taitaa lähtee.

6+6 Varhaisraskauden ultra. Fiilikset vaihteli paniikinomasesta ”en halua mennä ja nähä ettei siellä kuitenkaan oo mitään” malttamattomaan ”miksei kello oo jo tarpeeks että päästäis lähteen ja näkeen että kaikki on hyvin”. Ja niin kaikki oli hyvin <3

7+3 Päivitän fb:n äitikaveriryhmään: ”Tästä on varmaan suunta vaan ylöspäin, oksensin suihkussa lapseni päälle. Mut sentään suihkussa!”. Suunnilleen raskausviikot 6-11 elän koomassa, jossa oleminen koostuu lähinnä nukkumisesta, oksentamisesta, sohvalla makaamisesta ja sen itkemisestä, miten kurja olo on. Muutaman kerran käyn M:n kanssa leikkipuistossa tai porukoiden luona poikkeemassa, ja ne tuntuu mahtavilta ponnistuksilta. Mietin vilpittömästi, miten töissä käyvät ihmiset voi olla raskaana… huonosta voinnista tulee jo normi, kalenteria katsoessa voivottelen, että parin päivän päästä on joku neuvola. Uh, toivottavasti miehellä on vapaapäivä jotta pääsee sinne M:n kanssa, mietin, ennen kun muistan että se onkin mun neuvola. Tälle kaikelle onkin joku syy! Tää loppuu edes joskus! Joka tapauksessa syksy on aika hiljasta aikaa niin opiskelun, blogin, sosiaalisen elämän kun kaiken muunkin kohdalla. Lapsi kattoo miljoona jaksoo seikkailija Doraa, ite en pysty nyt vieläkään kuunteleen Nuutin ääntä tai Kartan ”missä tie, minne vie” -luritusta ilman assosiaatioo siihen yrjökurkkuoloon.

11+x Fiiliksen jo vähän parannuttua maistan pienen mukinpohjallisen kahvia mummun iltapäiväkahvilla. Virhe, ja voin koko illan parin viikon takaisissa fiiliksissä.

12+2 Eka virallinen ultra. Fiilikset ihan samat kun viimeks, ”ei apua ei mennä jotain pahaa on kuitenkin käynyt en halua en kestä”, ”vielä tunti argh en pysty odottaan mieti kohta nähdään ihana pikkunen”. Suureksi onneksi ruudulle ilmestyy saman tien ylösalas pomppiva pikkukaveri! Samoihin aikoihin vointi paranee niin, että oksennan ainoastaan aina joka aamu kerran tai kaks. Uusi aamurutiini ei niin haittaa, kun muu päivä menee jo pääosin ihan hyvissä voinneissa.

12+6 Neuvolalääkäri ei kuule sydänääniä ilmeisesti etualalla olevan istukan vuoksi. Ultralla katsoessa hän toteaa ”tuon värisevän pikselin olevan varmaan sydän” ja noteraa vauvalta pari laiskaa käden liikahdusta. Hänen mukaansa kaikki on siis hyvin, itse toki huolestun ilmoitetusta ehkä-sydämestä ja lilluvista liikkeistä, parin päivän takaisesta mainiosti menneestä uä-tutkimuksesta huolimatta. Kotona parahdan lohduttomaan itkuun ja huolestutan miehenkin mitäjosseonnytmenetetty-puheilla. Muutaman päivän päästä diilaan itteni siskon töihin ja anelen sitä kattoon mua eläinlääkärin käytössä olevalla ultralla. Hieman ”kissan vatsaa” isommasta kohteesta huolimatta nähdään iloisesti pomppiva ja jaloillaan sätkivä sikiö, ja mieli on taas rauhallinen.

Rv 13 Oon parina aamuna oksentamatta, ja riemuitsen pahoinvoinnin olevan taakse jäänyttä aikaa.

Rv 15, ks. edellinen.

Rv 17, ks. edellinen.

16+4 Jouluna tekee mieli kahvia! Ja juon sitä ja se on hyvää!

17+0 Koitan kuunnella vatsaa kaverilta lainatulla dopplerilla. Pienet sydänäänet kuuluukin melkein heti, mutta karkailee kovasti pienen anturin alta. Muutaman kerran kohahtelee, ja sitten kuulokkeissa jysähtää oikein kunnon tömäys! Samaan aikaan samassa kohdassa tuntui selkeä tuuppasu, jalat lienee siis jo tarpeeksi vahvat ilmotteleen itestään. Tälläkään kerralla, kuten viimekskään, en osannut noteerata ”perhosen siipien hipaisuja” tai muita mahan kuplintoja, kunnon törkkäyksiä niiden olla pitää.

Rv 17+ Juon useempana aamuna aamukahvin ja nautin normaalista elämästä. Lähikaupan kannattamiseks on silti ehkä pakko jatkaa jääkaappilaten ostamista, jottei ylös ampaissut myynti romahda yhtä nopeesti takasin alas.

17+5 Lopetan normaalista elämästä nauttimisen ja aloitan raskausvaivoista kärsimisen. Yhtäkkiä selkä on kipee, kyljet on kipeet ja vatsa on kipee. Ei oo hyvä oikein istua eikä maata, seistä eikä kävellä. Vihloo, särkee, jumittaa. Ei kuitenkaan sillain ”oikeesti”, että huolestuisin jonkun olevan hätänä, mutta juuri niin ärsyttävän kokonaisvaltaisesti, että laahustan ympäriinsä selkää pidellen, maha pitkällä ja huokaillen, miettien jotta johan tässä kohta puoliväli jo lähenee… onneks tää kesti noin kaksi päivää, heh.

18+2 Neuvolakäynnillä kuulen vihdoin ensimmäiset viralliset sydänäänet. Anturin painelu ilmeisesti häiritsee pikkuista, sillä juuri silloin tuntuu vahvimmat liikkeet siihen asti. Tulee muksauksia ja muutama kunnon muljahdus, kun vauva kääntyy vauhdilla pakoon. Ihmettelen erilaisia raskauksia, koska ensimmäisellä kerralla olin edes suht varma tuntemistani liikkeistä joskus 20+ viikolla. Iloitsen terkkarin kanssa, miten yli viikko on jo mennyt oksentamatta. Satunnaisia aamuyökötyksiä lukuunottamatta pahoinvointi on siis taakse jäänyttä aikaa! …kuvittelin, kunnes heti kolmena seuraavana päivänä ehdin hädin tuskin nielaista aamupalan kun piti jo juoksujalkaa mennä heittään se ulos. Päätän lopettaa laskemisen, ihan sama.

18+5 Oikeasti viimeinen raskausoksennus, HUH.

19+5 Rakenneultra, jossa kaikki näyttää olevan hyvin <3

Ja eikun eteenpäin, enää puolet jäljellä!