Se onnistui! (Joksikin aikaa)

Jonkin aikaa sitten listasin yöongelmia, joista haluttiin eroon (ensin lykättiin M omaan huoneeseen, sitten oli ihan ok eka yö ja sitten se ei enää onnistunutkaan.) Sit mä menetin mielenkiintoni mutta tajusin pian, ettei hommaa voi jättää kesken. Mitä loppujen lopuksi siis tapahtui?

Senhän tiesin, että en halua enkä jaksa huudattaa lasta yksin enkä muutenkaan. Onneks ei tarvinnutkaan (eli muilta kuultujen kokemusten perusteella tilanne ei mennyt niin jäätävään väsymyspisteeseen, jollon ois ihan sama vaikka tyyppi huutais viikon putkeen). Vähän naurattaakin kuinka itsestäänselvällä tavalla saatiin nukkumaanmeno kuntoon — rutiineilla. Ajatuksen tasollahan sen tietää, että iltatoimien pitäs olla rutiiniluonteisia ja pikkuhiljaa rauhottuvia. Käytännössä se ei kuitenkaan mennyt aina ihan niin, vaan on yllättävä helppo lipsua siihen, että iltatoimet alkaa ”jossain vaiheessa”, eli ei kellon mukaan vaan sillon kun siltä tuntuu. Ja siihen, että iltapuuron jälkeen ihan vaan äkkiä tekee pari omaa juttua niin, että vauva onkin taas lelukopan ääressä, soittelee jotain lelua ilosta kiljuen ja kohta on koko perhe lattialla painimassa. Ja sit pimeeseen huoneeseen ja nukkuun, miksei se nukahda heti, just joo. Nyt loppu moinen! Eli suunnilleen samalla kellonlyömällä pyjama, rauhottumista. Puuro, lisää rauhottumista. Pesut, edelleen rauhottumista. Yöpuvusta eteenpäin ei enää leikitä, lauleta eikä hypitä, vaan istutaan sylissä, jutellaan rauhassa, halaillaan ja suukotellaan. Pesujen ja hetken sylittelyn jälkeen oon imettänyt M:n huoneensa sohvalla ja laittanut omaan sänkyyn, sitten nukutaan.

Ennen nukuttaminen oli sitä, että kuuntelin itkuja ja itkemistä aina vähän eri pitusen ajan, välillä nostin syliin ja rauhottelin siinä, välillä taputeltiin ja ties mitä, ja loppujen lopuks M nukahti joko jommankumman syliin, viereen, silittämiseen tai joskus kai yksinkin. Kaikenlaisia tapoja kokeiltiin muutaman päivän ajan, ja sitten niistä lipsuttiin. Tästä voi päätellä ettei meijän kannata ihan kauheen järeisiin keinoihin ryhtyä, kun jo tollasissa ei pysytä johdonmukasina… nyt löysinkin aika hempeen ja kuitenkin nopeetemposen metodin, jossa oli siten helppo pysyä.

Eli. Imetyksen jälkeen laitoin M:n sänkyynsä, kuiskasin ”nyt nukutaan, hyvää yötä”, silitin kaks tai kolme rauhallista vetoo selästä ja lähdin pois huoneesta. En jäänyt viereen haahuileen ja lääppiin vaan nopeet heipat ja sen jälkeen rauha. Jos (kun) M alko itkeen ja nousi seisoon sängyn laitaa vasten, odotin oven takana itkutyylistä riippuen hetken (ihan siis hetken eli 10-30 sekuntia, itku ei saanut yltyä juuri ollenkaan), kävin laskemassa sen ”halausotteella” makuulle ja sama kuiskaus, silitys ja pois. Ekana iltana tein tätä kahdessa erässä 20 minuuttia, seuraavana iltana kerran 20 minuuttia, 15 minuuttia, sitten muutaman kerran ja sitten M alko nukkua kerrasta. Ihan uskomaton tunne kun lopettaa imetyksen, laittaa vauvan sänkyyn, lähtee pois ja se on siinä. Muutamana iltana seisoskelin pitkään oven takana ja pyörin sitten ympäriinsä osaamatta tehdä mitään, kun ”kohta se kuitenkin huutaa”. Ei huutanut.

Entä sitten yöt? Ihan hyvin. Muutamana yönä taisin pari kertaa koittaa saada heränneen M:n nukkuun samalla tavalla kun illallakin, ajatuksena että yösyönnitkin loppuis. Se ei kuitenkaan ollut öiden päätavote, joten muutaman nukutusyrityksen ja huudon jatkumisen jälkeen imetin ja niin oon tehnyt siitä eteenpäin. Alkuöinä M söi kahdesti joko yhdeltä, kolmelta tai viideltä, sittemmin kerran. Plus aamuseitsemän aikoihin jollon oon ottanut sen viereen, ja siinä on nukuttu vielä hetki. Tällä hetkellä näyttäis siis siltä, että yön uniaika on klo 22-08 ja siinä välissä yksi tai kaksi syömistä. Pääasia on tavotettu, eli helppo nukutus ja rauhalliset syötöt, joiden jälkeen nukkuminen jatkuu.

Näin mennään! …paitsi sillon kun on poikkeusyö, ja niitähän on toki ollut. Ja on ollut todella ääripäästä toiseen. Muutama yö sitten M nukahti kerrasta kymmeneltä ja söi kolmelta. Sen jälkeen nukku tunnin ja päätti että on aamu. Eli kello 4.15 se kilju ja hihku sängyssään, kuvittelin että meidän sänkyyn päästessä se nukahtais pian uudestaan, mutta niin ei käynyt. Siinä se vaan jatko leikkimistä ja riehumista kunnes noustiin ylös. Hiukan erikoinen fiilis laittaa lasta päiväunille aamuseitsemältä… tietysti pelättiin seuraavaa yötä, mutta kappas. M alko nukkua puoli kymmeneltä ja heräs seuraavan kerran puoli seitsemältä aamulla. Että näinkin voi tapahtua. Ja sitten yöt jatku taas normalisoituneeseen malliin.

 

Ylläoleva teksti on kirjotettu ja piti julkasta Lilyn huoltoviikon aikana, eli toukokuun puolivälissä. Ollaanko edelleen samassa tilanteessa?

 

Viime viikkoon asti oltiin. Helppo nukutus, yösyöttö kolmen tai neljän aikaan, seitsemältä siirto meidän sänkyyn ja ylös yhdeksän maissa, suunnilleen näin. Nyt noin viikon ajan on puolestaan heräilty oikein urakalla. Yleensä ekan kerran yhden aikaan, sitten kolmelta, viideltä, seittemältä kokonaan. Joskus M sattuu nukahtaan suht iisisti uudestaan, mutta yleensä mukana on ainakin vähän kitinää ja kieppumista. Vankalla kokemuksella epäilen heräilyjen syyn olevan joku näistä:

1. nälkä

2. jano

3. ylensyönti

4. mahakipu uusista ruuista

5. hammaskipu

6. liikaa unta päivällä

7. liian vähän unta päivällä

8. eroahdistus

9. tottumus

10. kylmä

11. kuuma

12. kiusa se on pienikin kiusa

13. joku muu

Enää pitäs selvittää mikä millonkin vaivaa. Vähän kuulostais, että ollaan taas siellä alkupisteessä, mut ehei. Tää on nyt vaan tällanen vaihe.