Se siitä periaatteesta

Mä oon ollut kaukaa viisas. Ehkä myös kaukaa laiska, pessimistinen ja/tai realisti. Miten vaan, joka tapauksessa yks asia oli mulle aika selvä jo ennen lapsen saantia. Ei jyrkkiä mielipiteitä, ei tiukkoja suunnitelmia, ei ehdottomia periaatteita. En oo nähnyt tarpeelliseks päättää etukäteen tiettyä ikärajaa millon lapsi saa maistaa karkkia tai armotonta aikaa minkä verran lapsi saa kattoo telkkaria. Tää ei tietenkään tarkota sitä, etteikö meillä olis suunnitelmia tai ajatuksia esimerkiks edellä mainituista tai muista lapsenkasvatuksellisista asioista tai ettei niillä olis väliä, mutta mennään tilanteen mukaan. Ja niin on ollut hyvä.

Yks melkein periaatteeks luokiteltava, hyvin vahva ajatus/toive mulla oli. Lapselle ei syötetä niitä hiton pahvi, anteeks maissinaksuja! Tiesin kyllä, että joojoo ne on käteviä, mut silti. Yh ja äh. No, 11 kuukautta kesti ja sitten mentiin matalimman aidan kohdalta. Edessä oli lähes koko päivän kestävä hääjuhla kirkkoineen päivineen, ja siinä ruokapurkkien, kirjojen, lelujen, tutin ja tuttipullon ohella mieleen juolahti jotta pitäiskö… ja niin viime hetkellä ostoskärryymme hyppäsi kasa keltasia pötiköitä.

Yllätys yllätys, lapsi rakastaa niitä. Ja kun oli makuun päässyt, sai ruokalusikat ja sosepurkit osakseen vaan huitovia käsiä ja mutristuneen naaman, kun taas pussista löytynyttä naksua kohdeltiin ojennetuin käsin haltioituneella ilmeellä. Kysymys: miks laps tykkää jostain, joka maistuu styroksin ja nahistuneen popcornin sekotukselta?

Okei, no nyt kätevyydestä (vauva kiljuu ostoskärryssä, ota naksu, vauva itkee autossa, ota naksu, varsinkaan kun vauva ei syö ruokaa, ota sitten edes naksu) huolimatta uus periaate on, että naksuja vaan ehdottomaan tarpeeseen. En oo vielä määritellyt mikä on ehdoton tarve, mutta kitinän ja napostelun ei ainakaan pitäis olla sellanen. Ehkä katastrofaalinen myöhästyminen ruuasta ilman mitään muuta välipalaks kelpaavaa lähimainkaan? Ehkä tappohuuto muiden ihmisten läsnäollessa? Ehkä ei äidin pikku vapaahetki ainakaan, kun seuraus on ”huoh taas se tonkii käsilaukkua hei mitä toi keltanen tahmee muru ympäri olohuoneen mattoo on”.