Vauva muuttaa
Kohtalon hetket on käsillä. Sisustuksessa tapahtu äsken muutos, ja… pinnasänky siirty M:n omaan huoneeseen. (Mua itkettää nyt jo vähän.) Ensihätään suunnilleen keskelle huoneen lattiaa, koska mielessä on vielä siirtää se takasin meidän makuuhuoneeseen jos sitä ja jos tätä.
Yöt on ollut taas vaihteeks niin sekalaisia sarjoja, että en ees yritä käydä niitä läpi. Pääpointit:
– välillä yks herätys yössä, välillä neljä
– tuttikitinää, josta en edelleenkään ikinä tiedä kauanko pitäs odottaa ennen kun alkaa hyssytellä
– maitoo menee joko nälkään tai tavan vuoks. Sillon tällön M syö ihan kunnolla, sillon tällön hetken vähän laiskemmin, ja muutama viikko sitten ollessaan yön mun vanhemmilla ei kertaakaan
– ja tuona yönä ei edes herännyt kertaakaan klo 23-07 välillä, eli jotain vikaa meidän kanssa nukkumisessa on
– välillä M on ollut koko yön omassa sängyssään, välillä osan (loppu)yöstä meidän sängyssä ja välillä on nukutettu suoraan meidän väliin
Eli lähtötilanne on melko, hmm, sekava. Tuntuu, etten ees osaa ajatella millasta unikoulua tai muuta systeemiä me tarvittais, kun en osaa edes määritellä mikä tässä on se ongelma. Vauva heräilee syystä x. Uskallan sanoo heräilyjä jo ongelmaks, koska meitä väsyttää ja M on yli sen maagisen puoli vuotta, jollon kuulemma teoriassa ei enää tarttis yösyöttöjä ja vois olla kokonaisia öitä. Teoriassa siis, koska toi pätee ehkä yhellä vauvalla sadasta, mut ainakaan kaikkia heräilyitä ei oo enää vaan siedettävä ”vauvat nyt vaan valvottaa” -ajatuksella.
Niin, eli koska en jaksanut alkaa ottaa selvää nukutus- ja vierotussysteemeistä, aateltiin tehä tollanen aika selkee peliliike. Kai se siellä omassa huoneessa nukkuu. Paha vaan, että tää tuntuu KAUHEELTA. Tuntuu niin kovin väärältä ja kurjalta laittaa tollanen pieni ypöyksin suureen (no ei se kyllä niin kovin suuri oo) ja kylmään (eikä kylmäkään) huoneeseen, kauas (no metrejä ainakin) rakkaista vanhemmistaan. Tää ehkä oli odotettavissa, koska omakohtasestihan musta tuntu pahalta laittaa vauva edes sinne eri sänkyyn, kun missä ite oli. Ja kyllä, myönnän auliisti, symbioosin tarve lienee suurempi äidille kun vauvalle. Senpä takia aionkin siitä väärästä tunteesta huolimatta hyljätä yhteiset yöt, jos M kestää sen niin kai munkin on pakko. Ja voihan olla, että se väärin tekemisen tunnekin siitä hiipuu, jos alkaa saada koko yön jatkuvia unia…
Enpäs tiedä yhtään mitä tästä seuraa. Joko JESJESJES, herään aamulla superisti levänneenä tai YÄÄÄÄÄÄ, muutaman tunnin huudon ja ravaamisen jälkeen nukutaan taas kainalokkain. We’ll see. Muun hyvän lisäks E on huomiseen asti pois, eli mun täytyy olla se yön selviytyjä. Alkaa hipoon aika hyvää säälittävyyskategoriaa, mut mun on ehkä pakko kuitenkin nukkua yö sohvalla, koska muuten masennun liikaa jäädessäni kertaheitolla yksin makuuhuoneeseen. Tarvin ite jotain unikoulua.