Viiden kuukauden urakka

Kun M siinä kahden kuukauden iässä ensimmäisen kerran laitto nyrkin suuhun, alko odotus. Hampaat! Oletin niiden tulevan nopeestikin, kun kaikki niitä epäili. Kun nyrkki meni suuhun noin miljoona kertaa päivässä, suunnilleen joka kerta jollain (samoilla ihmisillä) välähti jotta ”tuleekos hampaita”, ”taitaa ikeniä kutittaa”, ”joko siellä on hammas tulossa kun niin jäystää”. No, enemmän ehkä odotin noista kommenteista pääsyä kun niitä itse hampaita. Hampaita on siis tehty pitkään ja hartaasti, eihän vauva nyt muuten nyrkkiä, sormia tai mitään muutakaan suuhunsa laita. Hampaita tulossa.

Mutta ohhoh, oikeessahan nää ihmiset oli! Hampaita teki! Kypsässä suunnilleen seitsemän kuukauden iässä alaikenessä tuntuu terävä kulma. En mä sitä nyt ehkä ihan vielä hampaaks kutsu, mut osaks hammasta kyllä. Muutkin oireet kun se jäystäminen pätee, muutamana päivänä M on ollut jotenkin kränänen ja yhtäkkiä reppanalta on tullut surkee itkahdus. Tuttiakaan se ei meinaa aina huolia, vääntää vaan suuta pois. On myös nukkunut sikeitä aamu-unia ja posket on välillä helottanut, liekö hammasprojekti siis nostanut vähän lämpöökin samalla. Vielä ainakaan ei oo yöt menny kipuitkuks, toivottavasti ei menekään. Kurjaa silti, kun näkee että itkulle on selkee syy.

Nyt vaan sit tarkkaillaan kynä tiukasti näpeissä vauvakirja auki oikeesta kohdassa, että koska voidaan virallisesti juhlia ensimmäistä hammasta. Ja katotaan, meneekö muitten helmiäisten tulemisessa yhtä pitkä ja epäilysten täyttämä aika.