Yliopisto-opetuksesta

Yliopistolla on tullut vastaan jos jonkinlaista opettajaa. On kaikkee mahdollista tosi surkeesta tosi hyvään. Ilmeisesti niitä surkeita on enemmän, koska hyvät kiinnittää huomion. Niin on tapahtunut ainakin nyt, kun jopa kahella samanaikasella kurssilla on ollut hyvä luennoitsija. Hyvä sekä äänenkäytöllisesti ja puheen sujuvuudelta, että sisällöltä ja ihan vaan yleisesti kiinnostavasti puhuen. On ilo kuunnella, kun puhe soljuu ja käsiteltävästä aiheesta saa paljon irti monenlaisten esiteltyjen näkökulmien myötä – joskus jopa niin, että alkaa kummuta omiakin ajatuksia. Sitten taas ne… toiset. Ne, joista huokuu jo kauas, että ne on pakotettu pitään luentoo, tai jotka ehkä kuvittelee tekevänsä sen mielellään, kun tietoa asiasta kerran on. Mutta se ulosanti, oihvoih. ”Tässä on nää, nämä nämä teoriat, joista tuota, tuota noin sitten nähdään, mmmm…. nähdään että on erilaisia nämä käytettävät, nämä käytettävät teoriat, tuota, nii.” NII-I. Mikäli siis salin puoliväliä pidemmälle edes kuulee, kun luennoitsija puhuu pää alaviistossa tietokoneen ruutua tuijotellen. Koitapa kuunnella tollasta neljän tunnin luento ja mieti sitten, minkämoisen kokonaisuuden just opit.

Mä ymmärrän, että yliopisto on tieteen tekemistä varten, mut kun meidän opiskelijaraukkojen opetuskin on joillekin onnettomille annettu tehtäväks. Niin eikö sitä vois toteuttaa niin, että se ois edes jonkun verran hedelmällistä molemmille osapuolille. Totanoinniiöö-maratoneissa opiskeluun varattu aika tuntuu ikävästi menevän tosi hukkaan. (Kiitos sen sijaan opiskelijaäidille rakkaille verkkokursseille, videoluennoille, sähkösille kirjatenteille ja niille kohdalle osuville hyville, asiaa eteenpäin vieville luennoitsijoille! Aika on kuulkaas nykyaikana rahaa meikäläisellekin.)

Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen kirjotti viime vuoden lopulla siitä, kuinka paljon yliopiston opetushenkilöstöllä on pedagogisia opintoja. Näin maallikkona, mitään pedagogisista tietämättömänä en pitäis kovin suurena vaatimuksena sitä, että useampikin henkilö kävis noita edes muutaman pisteen edestä. Hyvää luennoitsijaahan mutisijasta ei parilla kurssilla tehdä, mutta välillä tuntuu puhumisen perusasioidenkin olevan opettajilta hukassa. Linkkaamassani jutussa on myös taulukko yliopistopedagogisista opinnoista tieteenalayksiköittäin, nopeella silmäsyllä mun pääosin käymä Johtamiskorkeakoulu ei edes oo sieltä vähiten koulutetusta päästä (tosin aika vähäisesti sekin).

Lilyssä ja lukijoissa on paljon sekä opiskelijoita ja opettajia (jotkut jopa molempia), joten heittäkää mielipiteitä! Voiko parannusta saada? Ja myös kokemuksia, millä alalla toimii ja millä ei? Mulla tässä kirjotuksessa on ajatuksena nimenomaan siis (massa)luennot, pienryhmät ja henkilökohtaukset ohjaukset/opetukset voi samankin henkilön osalta toki toimia jo ihan eri tavalla.

—

Enpäs muuten edes huomannut, että edellisestä postauksesta oli taas jo noin pitkä aika. Kummasti uudet kurssit ja kotiasiat vie taas kaiken ajan ja keskittymisen niin, ettei koneella ollessa tuu tehtyä muuta kun pari selausta sinne ja tänne. Mun ajankäyttökyky ja aikatauluttaminen on edelleen vaiheessa ”OPETTELE NE”, joten kuten oon tainnut aiemminkin todeta, bloggaustahti pysyy sitkeesti täydellisen epäsäännöllisenä.