Haaveilulupa

Ei täällä vieläkään mitään tapahdu mutta päätin ottaa itsestäni niskasta kiinni ja lopettaa itsesäälissä rypemisen. Me saadaan lapsi sitten kun saadaan, eikä siihen taatusti vaikuta se mitä mä palstalleni kirjoittelen tai kirjoittelenko mitään. Joten aion kaivaa jostain puhelimen muistista kaikki ne asiat joista ennen joulua suunnittelin kirjoittavani (enimmäkseen muistiinpanoni ovat olleet sellaisia että herään keskellä yötä ja nyt on ihan pakko laittaa jokin asia muistiin, lapsiasiat löytyy heti graduasioiden vierestä). Silloin ennen kuin aloin ahdistua asioista. Tässä kuussa on hirveän optimistinen olo. Tietysti se voi tarkoittaa sitäkin että sitten pudotaan tosi korkealta mutta (tähän kohtaan kuuluisi jotain kirosanoja mutta noloa, en osaa kiroilla, kirjoitin tähän hyvin lievän manauksen ja oli pakko ottaa se pois kun alkoi ahdistaa) en halua viettää mahdollisesti useita kuukausiakin vielä pelkästään ahdistumalla asioista.

Mitäs muuten kuuluu? Mies ei tiedä taas vaihteeksi että ahdistuisiko siitä ettei me vielä olla saatu lasta vai siitä että me yritetään saada lapsi. Mutta suostuu välillä jopa keskusteleen tulevaisuuteen liittyvistä asioista, mikä on aika suuri edistysaskel aikaisempaan verrattuna. Päätettiin lykätä asunnonhankintakuvioitakin nyt jonnekin tulevaisuuteen, kun ei yhtään tiedetä minne suuntaan työt ensi vuonna meitä vie.

Ryhdistäydyin tänään myös sen verran, että otin puhelimen käteen ja soitin sille syksyllä esikoisen saavalle serkulle ja onnittelin. Tarvitsin selvästi aikaa tottua ajatukseen, koska nyt olen vaan ihan hirveän innoissani hänen tulevasta lapsestaan! Tosin laskin kyllä jo että voi miten kivaa olisi jos tästä kuusta tärppäisi, meidän esikoisilla olisi ikäeroa vain reilut kolme kuukautta!

Niin no joo, muutenkin oon antanut itselleni luvan haaveilla ihan täysillä. Miettiä niitä mitäs jos kysymyksiä ja laskee, koska voisi kertoa kaikille ihmisille. Piirrellyt paperille sitä mahdollista laskettua aikaa sydämen sisään. Miettinyt nimiä ja että ketä kysyttäis kummeiksi (jälkimmäinen tuottaa muuten ongelmia, kun ei olla päästy ihan yksimielisyyteen siitä että olisko kyse ristiäisistä vai nimiäisistä). Hiukan selaillut netistä söpöjä lastenvaatteita. Miettinyt että miten kertoisin mun äidille ja isällä ja siskolle ja veljelle ja kavereille. Kuten sanoin: antanut itselleni luvan haaveilla. Ajattelin, että ehkä mä oon tän haaveilun johdosta sitten niin hyväntuulinen ja onnellinen, että se lapsikin saa todennäköisemmin alkunsa kuin että jos vaan stressaan asiasta.

(Niin ja siis oikeasti tämän vauvahaaveilun sijaanhan mun pitäisi naputella ihan hulluna gradua kasaan. Kaks viikkoo, ja sekin stressinaihe pitäisi olla hoidettu pois alta.)