Tänään näyttää kovasti siltä, että me ihan, ihan oikeasti saadaan lapsi heinäkuussa.

Viikkoja on 12+2, ultrassa tänään kaikki kohdallaan. Sydän sykki, niskaturvotukset oli ok, jalat ja kädet heilui kovasti. Siellä se on, maailman ihmeellisin asia, elossa ja olemassa vaikkei vielä kauheasti näykään. Kotiintulon jälkeen on ollut kyyneleet aika herkässä, olen vaan niin onnellinen!

Viikonloppusuunnitelmiin kuuluu uutisten kertomista: miehen vanhemmille, molempien sisaruksille, parhaille ystäville. Omat vanhempanihan ovat tienneet tästä tänään tasan kaksi kuukautta, äiti jo kyseli että muistathan sitten ilmoittaa koska saa kertoa suvulle ja työkavereille ja kaikille. On ihanaa, että hän on niin innoissaan, ja miksipä hyviä uutisia salailemaan yhtään enempää?

Kuukausi seuraavaan neuvolaan, kaksi rakenneultraan. Kuluukohan aika yhtä hitaasti kuin tähän asti vai alkaako sen kuluminen kiihtyä?

Tänään käytiin varhaisultrassa. Sinne passitettiin, kun ei ollut tietoa raskauden kestosta. 8+5 oli tuomiot, pieni sydän löi 179 kertaa minuutissa.

Kokemus oli hämmentävä: niin helpottunut siitä, että kaikki on kunnossa nyt, mutta samalla jäi pelko siitä, että kaikki menee sittenkin pieleen. Koko toimitus tapahtui hirveän nopeasti, en tajunnut kysyä mitään kun oltiinkin jo matkalla kotiin. Istukka on osittain kohdunsuun päällä, sitä tietenkin googlaamaan heti kotona. Selvisi, ettei siitä välttämättä ole mitään haittaa, mutta voi toki vuotaakin, ja voi toki olla ongelmakin. Ota siitä sitten selvää.

Kovasti me toivotaan, että kaikki menee hyvin. Ensi maanantaina vielä ennen joulua verikokeisiin, tammikuun toisella viikolla on nt-ultra.

Voi että miten me tämä pieni ihme haluttaisiinkaan.