On ollut aika hiljaista täällä. Kolme viikkoa positiivisen testin jälkeen kuljin pää pilvissä, onnellisena. Ensimmäinen neuvola oli ihana – joku puhutteli meitä äidiksi ja isäksi.

Ja sitten päivä sen neuvolan jälkeen kaikki meni pieleen. Viikoilla 7+2 raskaus meni kesken.

Tänään sain vihdoin peruttua ekan ultran ja seuraavan neuvolan.

Ehkä tämä elämä tästä alkaa voittaa. En ajattele asiaa enää ihan koko aikaa, mutta meinaan purskahtaa itkuun kun vakioasikas hyvää tarkoittaen kysyy että koskas teille tulee vauva. Tai kun kävelen kaupassa vauvanvaatteiden ohi, tai kun silmään sattuu valmiiksi kudotut pikkuiset sukat.

Onneksi mulla on tuo mies, joka ottaa kainaloon ja sanoo että me ehditään saada vielä monta maailman ihaninta lasta.