Keskeytynyt keskenmeno

Kyöstin tarinaan jatkoa..

Kun Mehiläisen lääkäri sanoi sen mitä olin itse jo näytöltä päätellytkin ” kehitys on pysähtynyt 6+5″, tuntui kuin olisin jäänyt jyrän alle. Vain muutama päivä varhaisultran jälkeen. Koska ruumiini ei tehnyt mitään ”raskausmateriaalin” poistamiseksi, ohjasi lääkäri meidät kiireellisellä lähetteellä sairaalaan jotta tyhjennyt voitaisiin käynnistää. Luulen että tähän kiireellisyyteen vaikutti myös se, että koko uutinen tuli meille täysin puskista ja olimme varmasti silmin nähden järkyttyneitä. Lähdimme kävelemään kohti mieheni työpaikkaa, jotta pääsisimme suoraan lähtemään sairaalaan kun soitto tulisi. Itkin koko matkan ja tunsin suurta kuvotusta koko vartaloani kohtaan. Olin järkyttynyt ja pettynyt siitä, ettei vartaloni antanut minulle mitään merkkejä keskeytymisestä! Pidin itseäni tyhmänä kun olin silitellyt vatsaani jonka sisällä olikin vain kuollut solukökkö. Lähetin samantien viestin läheisimmille ystävilleni ja perheelleni, mieheni taisi viestittää omalle lähipiirilleen. Oli tärkeää saada asia muiden tietoon, koska tiesin etten selviäisi tästä ihan äkkiä. Olin vihainen koko maailmalle, mutta erityisesti itselleni ja vartalolleni. Miten en pystynyt saattamaan tätä toivottua raskautta onnellisesti loppuun? Mitä tein väärin? Söinkö jotain väärää jolla aiheutin tämän itse. Painelinko vatsaani liian kovaa? Oliko se salitreeni sittenkin vähän liikaa? Silloin kun särki selkää- oliko se merkki keskenmenosta? Miksi en käynyt useammin ultrassa? 

Tein alusta asti päässäni päätöksen, etten kääriydy yksin suruuni ja kerroinkin miehelleni ääneen kaikki tyhmimmätkin ajatukseni. Mieheni suri omalla  hiljaisella tavallaan. Ymmärsi ja rakasti minua, halasi ja silitti, yritti parhaansa mukaan lohduttaa. Ainoa mitä osasin ajatella tulevaisuuteen, oli se että tahdon äkkiä sen ”raskausmateriaalin” itsestäni ulos. Onneksi lähete meni eteenpäin nopeasti ja pääsimme samana päivänä sairaalaan. Päivystyksessä oli ruuhkaa ja jouduimme odottamaan odotusaulassa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Itkin edelleen hysteerisesti, eikä tilannetta helpottanut ohi vaappuvat synnytyksen käynnistymistä odottelevat naist..

Sairaalassa ultrattiin ja todettiin sama kuin Mehiläisessä. Syystä tai toisesta keskeytynyt raskaus ei ollut tullut ulos vaan sain nyt mukaani lääkkeet joiden tarkoitus oli viedä keskeytyminen loppuun. Sain mukaani myös pari kipulääkettä. Hoitohenkilökunta selitti kaikki todennäköisyysasiat meille monta kertaa (onko ketään keskenmenoa saanutta koskaan helpottanut se miten yleistä se on??), sekä sanoi ettei ole mitään syytä etteikö meidän seuraava raskaus onnistuisi. Ajatus tuntui sillä hetkellä käsittämättömälle! Miten ikinä voisin luottaa enää kroppaani?  Miten ikinä pystyisin uskomaan siihen että se raskaus siellä jatkuu?

Pääsimme kotiin jossa asetuin lattialle jääneelle patjalle, sain molemmat koirat kainalooni ja aloin odottaa että asettamani lääkkeet tekisivät tehtävänsä. Itkin ja vihasin kaikkea.. Jossain vaiheessa nukahdin ja herätessäni huomasin keskenmenon alkaneen. Tästä eteenpäin jokainen wc-käynti oli yhtä kauhea. Täynnä pelkoa siitä, että näet jotain etäisesti ihmisen alkua muistuttavaa tipahtavan pönttöön. Olin todella kipeä ja söin max annokset kaikkia kotoa löytyviä särkylääkkeitä. Esimieheni tiesi raskaudestani ja lääkärikäynnistäni, joten sairaslomalle jääminen oli verrattaen helppoa kun ei tarvinnut tilannetta alkaa enempää selittämään.

Olimme varanneet viikonlopuksi risteilyn, jonka aluksi meinasimme perua mutta lopulta päätimme lähtöpäivän aamuna kuitenkin lähteä matkaan. Samahan se missä sitä parkuu- mielummin sitten puhtaissa lakanoissa. Emme tehneet oikeastaan mitään erikoista, mutta jotenkin teki hyvää olla poissa omasta tutusta ympäristöstä ja muistojen keskeltä. Pakottaa itsensä ihmisten ilmoille.

Reissulta paluun jälkeen ymmärsin ensimmäistä kertaa kunnolla, miten helpolta tuntuisi hukuttaa murheensa pulloon. Reissussa juodut viinilasilliset helpottivat oloa hetkeksi ja arkeen palatessa tuntui ahdistavalta kun mitään helpotusta ei ollut tarjolla.. Todellisuus oli vain kohdattava.