Nyhjää tyhjästä – eli nuudelikeittoa ja pizzaa

Hyvällä suunnittelulla voi vähentää hävikkiä merkittävästi. Pyrin aina pitämään huolta siitä, että kaapissa on ainakin seuraavia raaka-aineita:
-vehnäjauhoja ja hiivaa
-tomaattimurskaa
-papuja ja maissia
-nuudelia/pastaa/riisiä
-härkisrouheseosta ja soijarouhetta
-öljyä ja mausteita

Tällä combolla ruokkii viisihenkistä perhettä päiväkausia, kunhan ideoita riittää. Muistutan taas, että kaikki ohjeet voit jakaa myös pienemmiksi, vaikka yhden hengen annoksiksi. Toisaalta kun ruoanlaittoon menee kuitenkin tietty aika, kannattaa ehkä kuitenkin tehdä vaikka tupla-annos, niin saat seuraavalle päivälle töihin eväät tai valmiin ruoan odottamaan kotona.

Eilen päädyin tekemään alkuruoaksi version italialaisesta lihapullakeitosta.  Raaka-aineiden vuoksi siitä tuli nuudeli-härkispyörykkäkeitto, jossa liemi esittää suurta pääosaa.

Pääruoaksi pizzaa, lasten suurta herkkua. Melko lähelle aitoa pizzauunissa paistettua pizzaa pääsee, kun käyttää kahta kikkaa, toinen taikinan valmitukseen käytetty aika ja vaiva + autolyysi ja toinen on riittävän kuuma uuni. Lisäksi pizzapohjaa ei kannata kaulita, vaan se venytetään käsin haluttuun muotoon ja kokoon. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun taikinassa on riittävä sitko.
Miätään ihan pikaruokaa pizza ei ole, koska taikinan valmistukseen kuluu aikaa 24-72 tuntia. Tällä kertaa tein hieman nopeamman version, jossa autolyysi+alkukohotus kymlässä 114 tuntia, jonka jälkeen kohotus huoneenlämmössä 8 tuntia. Ihan kelvollinen tuli, vaikka pidempi kohotus olis antanut vielä enemmän makua ja suutuntumaan pohjaan.

IMG_20181127_183001.jpg

 

Tomaattinen nuudeli-härkispyörykkäkeitto 6:lle

-hienonnettu sipuli
-pari hienonnettua valkosipulin kynttä
-yksi raastettu pieni porkkana
– 1/2 tölkkiä tomaattimurskaa
-tomaattipuretta
-punaviiniä
-vettä
-kuivattuja yrttejä, suolaa ja mustapippuria, soijakastiketta
– 2 levyä nuudeleita
– 2 dl kuivaa härkisrouheseosta + kuumaa vettä
– puolikas raastettu sipuli
-1 raastettu valkosipulin kynsi
– 2 rklkorppujauhoa
– 2 rkl kaurakermaa
-tilkka soijakastiketta
-suolaa, mustapippuria ja kuivattua timjamia+basilikaa
-paistamiseen öljyä ja margariinia

1. Valmista ensin liemi. Kuullota sipulit ja porkkanaraaste öljyssä, lisää tomaatisose ja -murska, sekä vesi ja tilkka  punaviiniä. Anna kiehua ainakin 30 minuuttia, lisää suola ja muut mausteet.
2. Valmista härkispyörykkämassa. Liota/keitä rouhe kuumassa vedessä, lisää loput aineet ja vaivaa massaa, kunnes se tuntuu tasaiselta. Lisää tarvittaessa korppujauhoja ja/tai nestettä.
Paista pieniä pyöryköitä keskilämmöllä.
3. Lisää kiehuvaan liemeen nuudelit, maista, ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi kuumat pyörykät ja tarjoile joko alkuruokana tai pääruokana hyvän leivän kanssa.

 

 

IMG_20181127_184813.jpgKotitekoinen pizza 5 pizzaa

taikina:

-7 dl vettä
-jauhoja
– 1 tlsokeria
– 2 tlsuolaa
– pussi kuivahiivaa

1. Valmista ensin autolyysi edellisenä päivänä, sekoita vettä ja jauhoja suhteessa 50/50. Tässä tapauksessa käytin 5 dl vettä ja 5 dl jauhoja. Vispaa niitä sekaisin, kunnes saat tasaisen vellin. Laitan astiaan tiiviisti kansi päälle tai esim. kelmu ja jätä lepäämään vähintään tunniksi. Autolyysin aikana jauhon entsyymit aloittavat toimintansa ja tämä lisää gluteenin (sitkon määrä), sekä vähentää taikinan vaivaamiseen käytettyä aikaa.

2. Kun autolyysi on valmis (huomaat sen pinnalla kuplia), lisää suola ja sokeri massaan, sekä lämmintä että 1-2 dl, niin että massa tuntuu kädenlämpöiseltä. Sitten lisää kuivahiiva ja jauhoja vähän kerrallaan, koko ajan vaivaten. Tämän voit tehdä koneella, mutta mielestäni on turha tehdä tiskiä, enkä pidä kovista äänistä silloin kun kokkailen, niin itse vaivaan taikinan aika käsin. Samalla tuntee koko ajan, kuinka se muokkaantuu, taikina irtoaa kulhon reunoista, käsistä ja pikkuhiljaa sitkon lisäännyttyä, siitä kehittyy joustava, kiinteä ja kiiltävä taikinapallo. (tähän kuluu noin 400 kertaa taikinan kääntämistä).

3. Jätä taikina joko huoneenlämpöön kohoamaan muutamaksi tunniksi tai voit laittaa sen yöksi jääkaapiin ja jatkaa leipomista seuraavana päivänä.

4.Mikäli laitoit taikinan jääkaappiin, ota se muutamaan tuntia (2-3) aikaisemmin huoneenlämpöön.
Painele taikinasta ilmat pois, leikkaa se viiteen osaan ja muotoile jauhotetulla alustalla pyöreiksi pohjiksi, jotka voit täyttää makusi mukaan.

5.Paista pizzat uunin yläosassa niin kuumalla, kuin uunista lähtee. Jos löytyy kiertoilma, niin sekin vielä päälle.

IMG_20181127_181157.jpg

Täytevaihtoehtoja
 

-tomaattimurska
-säilötyt tomaatit
-härkis
-nyhtökaura
-porkkala
-soijarouhe (paistettuna)
-paistettua kiinankaalia ja sipulia (tämä on oma lemppari)
-broccoliini
-kukkakaali
-sipuli
-tomaatti
-kirsikkatomaatti
-jalapeno
-kesäkurpitsa jne

Erilaisia veganaijuustovahtoehtoja on vaikka kuinka. Tällä hetkellä suosikkiyhdistelmä on porlammin Vegeplus raastettuna, johon sekoitan Violifen for pizzaa raastettuna noin 50/50. Edellinen on suuhun sopiva maku ja jälkimmäisestä taas tulee ihanan valuva ja venyvä. Kokeilemalla selviää, mikä maku sopii juuri sinun suuhusi.
 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *