Minä-Vekku
Ensiksi haluan sanoa moi kaikille, ja kiitos kun tulit blogiini.
Toiseksi haluan infota, että tämä on siis ensimmäinen blogi tekstini, ja olen hyvin innoissani ja jännittynyt samaan aikaan. Joten älkää ihmetelkö, jos teksti ei ole vielä niin ”ammattimainen” : )
Aloitetaampa sitten. Nimeni on Vekku (kaverini keksivät tämän ihanan lempinimen, joten olen nyt kaikille Vekku), olen 15.v ja asun pääkaupunkiseudulla. Aloitin blogaamisen, koska tykkään todella paljon kirjoittamisesta ja jakaa asioita. Eniten haluaisin kirjoittaa muodista, kauneudesta ja elämäntyylistä, mutta haluan myös jakaa omia mielipiteitäni ja pohdintojani.
Pienenä olin todella aurinkoinen ja hymyilin aina kaikille, ja olen samanlainen vieläkin (niin vanhempani ja lapsuuden ystäväni sanovat), joten tulen kaikkien kanssa todella hyvin toimeen. Siis kaikki kysyvätkin sitä minulta, että miten voin olla vaikk ”tuon” kanssa. No, en itse kiinnitä huomiota minkälainen henkilö on ulkoisesti, vaan minkälainen hän on sisäisesti. Monet kaverini valitsevat kaverinsa ulkonäön perusteella, ja minusta se on väärin! Joten, jos luet tätä niin tutustu toisiin ihmisiin ja selvitä minkälainen hän on omanaitsenään.
Harrastin pienenä voimistelua todella pitkään, harrastin sitä myös pari vuotta sitten, mutta se ei ollut koskaan se mun juttu. Pidin kovasti joukkueestani (olin siis harraste ryhmässä, en kilpaillut), ja tykkäsin paljon tehdä välinneillä liikkeitä, mutta se ei ollut sellaista mitä voisin tehdä koko nuoruutenu aikana, joten lopetin sen. Mun mielestä olisi hyvin tärkeää kuunnella sitä omaa ääntä sisällään, ja ymmärtää, jos jokin asia ei oo sun juttu. Tällä hetkellä harrastan yleisurheilua. Se on ollut tosi kivaa ja monipuolista, siellä saa hien valumaan vesiputouksen lailla XD
Olen uneilmoinut pienestä pitäen mallin urasta ja muotisuunnittelijan urasta. Se kuulostaa todella vaikealta unelmalta, mutta pyrin siihen, ja teen kaiken täysillä saavuttaakseni sen. Esim. olen tehnyt paljon vaate luonnoksia ja katsonut tv:stä Victoria Secret muotinäytöksiä, ja ottanut malli kävelystä ja poseerauksista. Jos sulla on jotain vinkkejä, niin kerro ihmeessä.
Kaikki kyselevät nykyään ”mitä teet 9-luokan jälkeen?” tai ”minne meet opiskelee?”. En ole itse vielä ihan varma, mutta mulla on jo kaksi vaihtoehtoa. Jee, niitä pitäis olla yhteishaussa viisi vaihtoehtoa! Eli ensimmäinen olisi kaksoistutkinto, ammattina olisi kosmetologi. Ai kosmetologoksi? Juu, siis se vaikuttaa kivalta, ja kun osaisin tehdä niitä hienoja spa-hoitoja, ja kynsiä, niin voin tehdä itselleni niitä, ja tietenkin kavereille ;) Ja kun olen tarpeeksi kauan opiskellut, niin pääsisin vaikuttamaan meikkien tekoon ja suunnitteluihin, joka olisi tosi siistiä. Toinen vaihtoehto olisi Helsingin kuvataidelukio (torkkeli). Haluaisin sinne, koska rakastan kuvataidetta ja olen tosi luova. Kaverini sisko on siellä, ja kehunut, että opettajat ovat tosi mukavia, tunnit on niin rentoja, ja siellä on tosi mukavaa porukkaa. Jos itse olet/opiskelet jommassa kummassa vaihtoehdoistani, niin kerro kokemuksia ja fiiliksiä.
Toivottavasti tässä oli riittävästi tietoa minusta, joten kiitos, jos jaksoit lukea edes jonkin verran! Siis olen iloinen siitä, että aloitin ylipäätä blogin kirjoittamisen <3
Ihanaa päivän jatkoa teille kaikille!
Virtuaali halaus,
Vekku
X