Itku auttaa

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut asioita , jotka ovat minunlaisenkin kovanaaman saanet itkemään juoksulenkillä, kesken työpäivän, moottoritiellä autossani ja keskellä ruokakauppaa.

Ensin ajattelin, etten itke, en ainakaan jos näköpiirissä on muita ihmisiä. Luulin selviytyväni tukahduttalla tunteeni ja tekemällä töitä. Yritin olla kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Yritin olla ajattelematta ja otin vapaaehtoisesti lisää töitä vastaan. Noh, eihän siitä tullut sitten mitään.

Lopulta viime viikolla padot aukesivat. Ensimmäinen pato aukesi keskellä kirkasta päivää kesken juoksulenkin. En enää pysyny pidättämään itkua. Tuntui, että hajoan siihen paikkaan vaikka puristaisin itseäni kasaan. En kuitenkaan hajonut palasiksi maahan, mutta sen jälkeen purskahdin itkuun missä milloinkin.

Huomasin, että itkeminen vapauttaa.

Sunnuntaiaamuna yövuoron jälkeen alkoi lomani. Koko päivä meni siihen, että kyyhötin yksin kotona ja taisin parkua suoraa huutoa. Maanantaina parkuin yhdessä ystäväni kanssa ja etsimme lohtua muutaman viinipullon pohjalta. Tiistaina päätin nousta ylös ja pyyhin kyyneleet ja nappasin särkylääkettä pääkipuun. Teimme ystäväni kanssa hyvää ruokaa ja rentouduimme, tippa tuli linssiin vain sipulia pilkkoessa.

Eilen kävin kosmetologilla hemmoteltavana ja illalla hierojalla. Huomasin, ettei olo ole enää niin kauhea. Tänään ilahdutin itseäni parilla uudella essien kynsilakalla ja ostin kirjakaupasta kummitytölleni lastenkirjan ihan vain siksi, että kirjakaupassa oli komea miesmyyjä.

Tällä viikolla keskityn vain ja ainoastaan itseeni, hemmottelen itseni piloille. Itken jos itkettää. En välitä vaikka itku tulee kassajonossa, ainakin mulla on kestovärit ripsissä.

kuva: http://www.pbase.com/image/133047385