Kalsaripäivä ja lehtikauppiaat.
En jaksa tarkemmin selittää, mutta takana on todella rankka viikko ja univelkaa on kertynyt. Eilen illalla pitkän työpäivän jälkeen raahattuani itseni suihkuun ja sieltä pois sammuin saman tien hiukset märkänä sänkyyn. Nukuin sikeästi kellon ympäri (tätä tapahtuu todella harvoin) ja heräsin puolenpäivän aikoihin yhä väsyneenä.
Siinä vielä silmät kiinni maatessani puhelin soi ja enkä tunnistanut soittajan numeroa. Vastaessani siihen en ensin ymmärtänyt alkuunkaan, mistä oli kyse. Soittaja oli nopeasti ja kiihkeästi puhuva nainen, joka kertoi minun olevan onnekas, sillä olin kuulemaan osallistunut johonkin arvontaan. No tietenkin oletin voittavani jotain. Mutta ei, en voittanut. Koska olin osallistunut arvontaan, minut oli valittu saamaan ”erittäin loistava tarjous, josta olisi hullua kieltäytyä”. Edelleen hieman unisena kuuntelin tuota loistavaa tarjousta lehdestä, jota olen lukenut vain kerran ehkä vuosi sitten. Käheällä äänellä kerroin myyjälle, että en ole kiinnostunut lehdestä, vaikka tarjous olisi kuinka hyvä. Myyjä pyysi minua kuitenkin kokeilemaan lehteä viisi kuukautta. Sanoin uudelleen, että en ole kiinnostunut. Kiivaasti puhuva nainen hiljeni ja aidosti surullisen kuuloisena voivotteli, että ei voi sitten mitään, ”anteeksi ja hyvää viikonloppua.” Anteeksi? Jaa, enpä ole ennen kuullut puhelinmyyjältä tuota.
Päätin viettää päiväni vain itseni kanssa. Hemmottelen itseäni tänään viettämällä kalsaripäivää meikittömänä ja tukka pörröisenä. Kävin koirani kanssa pikkuisella lenkillä ja kesken matkan puhelin soi ja näytössä näkyi minulle outo numero. Tällä kertaa soittaja oli nopeasti puhuva mies, joka kysyi onko minulla hetki aikaa. Sanoin, ettei ole, mutta mies sanoi ”noh, jokatapauksessa minulla on juuri sinulle loistavia tarjouksia….” ja alkoi ripeästi selittämään lehtitarjouksista. Keskeytin hänet sanoakseni, etten aijo ostaa yhtään lehteä. ”Valitse vaan nyt joku näistä, ei se niin vaikeeta oo” vastasi tympääntynyt mies. Vastasin takaisin, etten halua mitään lehteä. ”Tää on tosi halpa, ei voi olla rahasta kiinni”, mies jatkoi hermostuneena. Tässä vaiheessa löin luurin kiinni. Ymmärän, että puhelinmyyjät tekevät vain työtään, mutta ei ostajaa voi pakottaa ja epäkohtelias käytös karkottaa varmasti ostajat.
Lenkiltä kotiin palattuani tein itselleni rommitotin ja loikoilin sohvalla. Taas puhelimeni näyttö näytti, että joku soittaa oudosta numerosta. Ajattelin, että en enää vastaa outoihin numeroihin, mutta vastasin kuitenkin, sillä kolmas kerta toden sanoo. EI VOI OLLA TOTTA. Melkein vetäisin rommitotin henkeen. Minun piti pyhittää päivä vain itselleni, mutta taas yksi lehtikauppias häiriköi. Puhelimissa oli mies, joka kertoi hänellä olevan tarjottavana sisustuslehdestä tarjous puoleksi vuodeksi. Tämä mies onneksi uskoi jo ensimmäisestä kerrasta, kun ilmoitin, että en aijo ottaa lehteä, vaikka se olisi ilmainen.
Miksi lehtikauppiaat vainoavat tänään minua? Suljen nyt puhelimen, avaan viinipullon ja aloitan Sinkkuelämää-maratonin. En suo enää yhtään hetkeä yhdellekkään puhelinmyyjälle, koska loppu illan omistan itselleni, Carrielle, Mirandalla, Samanthalle ja Charlotelle.
Kuvat: www.villikortti.fi ja www.MTV3.fi