Työpaikkaromanssien väistelyä, tai sitten ei

Työkaverit… Nuo houkutuslinnut, joita näen lähes päivittäin. Työskentelen miesvaltaisessa työpaikassa ja se on kyllä aivan ihanaa! Mukavien miesten keskellä saan tuntea itseni prinsessaksi ja koen, että minua kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä. (Feministit, osaatte varmasti itsekin ulos tästä blogista. Hei hei.) 

Tässä on tosin yksi aika iso sudenkuoppa. Ihastun nimittäin todella helposti, ja usein johonkin työkavereistani, koska näen heitä niin usein. Työni on luonteeltaan sellaista, että siinä vietetään pitkiä aikoja pelkästään odottaen ja päivystäen, joten väkisinkin ehtii jutustella kollegoiden kanssa hyvän tovin – mikä taas tarkoittaa sitä, että kohtalaisen nopeassa ajassa pääsee tutustumaan pintaa syvemmälle. Työkaverit ovat kuitenkin niinsanotusti kiellettyä riistaa, sillä suurin osa heistä on eikkareita eli ei-uskovia. (Paitsi ainakin yksi mies on uskossa, mutta hän on tietysti naimisissa. I rest my case.) Jos olet lukenut tätä blogia jo hetken, minun ei tarvinne selittää taas uudestaan, miksi ei-uskova mies ei minulle käy. 

Tässä kohtaa sudenkuoppa syvenee. Koska mitä ihmiset yleensä haluavat eniten maailmassa? Sitä mitä eivät voi saada. Kaikki kielletty houkuttelee, on houkutellut maailman sivu. Aatami ja Eeva, syntiinlankeemus, kielletty hedelmä (hence the name!), you know the drill. Eeeenivei: koska tiedän, että nämä työkaverit ovat minulle saavuttamattomia, se syventää ihastustani yleensä entisestään. Mikä tarkoittaa sitä, että yritän tukahduttaa ihastuksen, mutta siitä ei tule mitään, koska sitten ajattelen sitä (ihmistä, tunnetta tai molempia) entistä enemmän. Tadaa, vyyhti on valmis! Kun tähän lisätään vielä se, että tutustuminen syvenee jonkin miehekkeen kanssa, joka vaikuttaa mukavalta tyypiltä ja on vielä ihan mukavaa katsottavaa silmillekin, en oikein osaa pidätellä itseäni. Olen sitä mieltä, etten osaa flirttailla, mutta saan kyllä miehen kiinnostumaan itsestäni, jos haluan: hymyilen leveästi, kysyn kiinnostuneita kysymyksiä ja juttelen aiheista, joista tiedän kundin syttyvän… Teen näitä sekä tahallani että tahattomasti. Vaikken haluaisi. En tee sitä mitä haluan, vaan teen sitä, mitä en halua.

Pysyttekö kärryillä? Hyvä, en minäkään. Jatketaan silti, vaikka tästä tuleekin melkoista tajunnanvirtaa. Miksi en siis pidä tästä kuviosta, vaikka en _varsinaisesti_ mitään väärää teekään? Koska teen sitä, mistä olen niin kovasanaisesti tuominnut joitain miehiä aiemmin: pyrin saamaan kiinnostumaan itsestäni, vaikkei minulla ole aikomustakaan ryhtyä mihinkään seurustelusuhteeseen kyseisen jampan kanssa. Eli houkuttelen heitä turhaan, houkuttelemisen vuoksi. Auts.

Eikä tässäkään vielä kaikki! Monesti kun olen saanut herätettyä miehen huomion ja tämä alkaa osoittaa kiinnostuksen merkkejä, oma kiinnostukseni lopahtaa kuin seinään. Tulee toisinaan jopa pakokauhu: vetäydyn, en hakeudu seuraan, väistelen katsekontaktia. Minulla on kivaa niin kauan kuin mies on vielä saavuttamaton, mutta kun huomio on saatu, olen valmis siirtymään seuraavaan. 

Tietäisittepä, miten monet kerrat olen julistanut jonkin miehen ”inhottavaksi naistenmieheksi, joka vain leikki mun tunteilla”! No, nyt olen muuttunut itse sellaiseksi. Tosin naispuoliseksi. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, sanotaan Matteuksen evankeliumissa, ja jälleen kerran saan karvaasti huomata, miten tuo lause on totisinta totta.