Merkkejä ilmassa
En tiedä, onko tämä vain uskis(naisten) juttu, mutta itselläni on ollut tapana kiinnostavan miehen tavattuani alkaa kyttäämään kaikenlaisia merkkejä siitä, että tässä se tuleva aviomieheni nyt on. Ajattelin, että miten muuten Jumala ilmoittaisi minulle tulevasta miehestäni kuin merkkien avulla? Olen ollut siinä luulossa, että merkit ovat absoluuttinen vahvistus omille tunteilleni, vaikka tosiasiassa olen hyväksynyt ties minkä pikkuseikan merkkinä Jumalalta.
Aina näiden merkkien kohdalla olen ollut vuorenvarma, että nyt tulkitsin niitä oikein, tämä se on! …ja olen joka kerta joutunut huomaamaan, että eivätpä pitäneet merkit tälläkään kertaa paikkaansa. Jos olisivat, olisin ollut naimisissa jo aikoja sitten.
Olen pitänyt Erehtymättöminä Merkkeinä mm. seuraavia asioita:
- sama harrastus kuin minulla
- samanlainen huumorintaju kuin minulla
- samanlainen perhetausta kuin minulla
- sama trauma kuin minulla
- sama puhelinnumeron loppuosa kuin minulla
- ollut joskus samoissa häissä tai muissa bileissä kuin minä
- jokin luonteenpiirre
- täyttää ulkoiset mieltymykseni
- ei täytä ulkoisia mieltymyksiäni tai herätä fyysistä vetovoimaa, joten senkin on oltava merkki
- käy samassa seurakunnassa kuin minä
- käy samassa pienryhmässä kuin minä
- on samalta paikkakunnalta kuin minä
- on käynyt samaa koulua kuin minä
- tykkää samoista bändeistä kuin minä
- tykkää samoista elokuvista kuin minä
- tykkää samoista tv-sarjoista kuin minä
- tykkää samoista kirjoista kuin minä
- käyttää samoja hokemia tai ilmaisuja kuin minä
- tykkäsi somessa jostain postauksestani
- vastasi tekstariin
- vastasi sähköpostiin
- istui viereeni seurakunnassa
- jutteli minulle seurakunnassa
- suositteli minua johonkin palvelutehtävään seurakunnassa
jne. jne. jne.
Mikä tahansa siis voi näyttäytyä merkkinä, jos vain tarpeeksi haluaa. Jumala toki käyttää merkkejä tahtonsa ilmaisemiseen, mutta eivät ne todellakaan ole ainoita tapoja. Luulisi myös, että jos Hänen tahtonsa on ilmoittaa jonkin asian toteutuminen tai suotuisuus merkein, tulisi asiasta myös vahvistus moneen kertaan. Onko pakkomielteeni merkkeihin ja niiden tulkintaan ollut siinä, että se kuulostaisi hyvältä muille kerrottuna? ”Mun ei ollut edes tarkoitus mennä niihin bileisiin, mutta sitten kuitenkin menin, ja siellä tapasin Jannen…” Pahimmillaanhan tämä mentaliteetti johtaa FOMO- eli fear of missing out -syndroomaan: on pakko koluta joka ikiset bileet, illanistujaiset, kissanristiäiset, konsertit ja tapahtumat, jotta ei vain menisi jokin merkki sivu suun!
Oma toimintani näiden merkkien kanssa on verrattavissa siihen, kuinka pikkulapsi yrittäisi tunkea väkisin ympyrän muotoista palikkaa neliön muotoiseen reikään: ei se sovi, ei kerta kaikkiaan sovi, vaikka kuinka runnoisi. Harvoin on pakottamisesta seurannut ihmissuhteissa mitään hyvää. Jospa se vielä joku päivä menisi minulle jakeluun?