Naimattomuuden armolahja vai sitoutumiskammo?

Viimeisten parin kuukauden aikana olen  aina ohimennen miettinyt seuraavaa: onko minulla naimattomuuden armolahja vai sitoutumiskammo? 
 
Armolahjat ovat erilaisia hengellisiä kykyjä ja/tai ominaisuuksia, joita ei voi väkisin  vääntää (siksi ne ovatkin lahjoja!), kuten esimerkiksi kielillä puhuminen, profetoiminen, lähetystyö, vieraanvaraisuus ja niin edelleen. Armolahjoja on monia erilaisia, kuten ihmisiäkin. Uskokaa tai älkää, myös naimattomuus on ihan validi armolahja. Naimattomuuden armolahja saattaa olla hyödyllistä esimerkiksi lähetystyössä, mutta kaikilla lähetystyöntekijöillä sitä ei ole. Sen voi tunnistaa muun muassa siitä, että huomaa olevansa sinkkuna onnellisempi kuin parisuhteessa. Naimattomuus auttaa myös muiden lahjojen käytössä ja kehittämisessä. Kuulostaa hyvältä tähän asti, eikö? 
 
No. Toisaalta mietin, onko minulla sitoutumiskammo. Yksikään miessuhteeni ei ole kestänyt kovin kauaa – ylensä pari kuukautta, jos sitäkään. Pisin suhteeni on kestänyt huimat 8 kuukautta. Toisaalta minulla oli nuorempana niin huono itsetunto, että onnistuin valitsemaan aika huonoja miehiä (tai ehkä ne ihan kelpo kaksilahkeisia olivat, mutta eivät minulle). Eiväthän sellaiset jutut kestä. Lisäksi tuppaan kiinnostumaan niistä, joita en voi saada, mutta se on kokonaan oma blogipostauksensa se. 
 
Ongelmani on siinä, että tarvitsen vapautta. Vai onko se ongelma? Ei se minulle ole, mutta toisinaan muille. Tarvitsen tilaa ja omaa aikaa, ja haluan pitää vaihtoehtoni avoimina. En tiedä, olisinko vieläkään valmis Vakavaan Ja Aikuiseen Ihmissuhteeseen, jossa ei vain hengailla vaan… Niin, mitä oikeissa suhteissa nyt tehdäänkään, hahaa. Olen edelleen samalla kannalla kuin 19-vuotiaana: olisi kivaa olla joku (mies), jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa elämäänsä (ja saada aveciksi juhliin, höhöö #prioriteetit!!!), mutta ilman, että täytyy suunnitella koko loppuelämänsä valmiiksi etukäteen. En pysty sellaiseen, elän päivän kerrallaan. Haluaisin vain odottaa ja katsoa, mitä siitä jutusta tulee. 
 
Ongelma on siinä, että monella ikäiselläni uskismiehellä ei tunnu olevan aikaa sellaiseen. He haluavat päätöksiä, sitoutumista ja virallisuutta. Monet haluavat lapsia. Minä en ole niistäkään varma. Enhän tiedä edes sitä, ovatko tämä tuntet naimattomuuden armolahjaa vai sitoutumiskammoa.