Seuraavaa ajatusta olen pyöritellyt viimeaikoina: mitä jos rakkaudessa ei olekaan mitään taianomaista? 
 
Jos kyse onkin jostain niin suoraviivaisesta asiasta, että vain valitsee sopivan henkilön? 
 
Jos kyseessä ei olekaan taikaa, tähtipölyä tai ilotulituksia? Vain arkisista arkisin, koruton ja yksinkertaisin teko, valinta? 
 
Jos olenkin ollut väärässä kaikki nämä vuodet, kun olen odottanut ja olettanut rakkauden olevan jotain maagista ja selittämätöntä? 
 
Miten helppoa olisikaan kääntää takkinsa. Päättää, että rakkaus on vain ja ainoastaan päätös ja siinä pysyminen, arkea ja tylsyyden sietoa, eikä mitään muuta. 
 
Mutta miksi sitten lähes kaikki maailman kirjat, laulut ja elokuvat olisi tehty, ellei rakkaus olisi kuitenkin jotain niin paljon muutakin kuin vain arkista valintaa; ellei rakkauden syvimpään olemukseen kuuluisi jotain mystistä ja selittämätöntä?
 
Ilmeisesti ei ole enää kovin muodikasta saati järkevää uskoa Siihen Oikeaan, taikaan ja tähtipölyyn, mutta olkoon. En ole vielä (vieläkään!) valmis kuoppaamaan tätä ajatusta. Haluan nimittäin kuun taivaalta: parhaan ystävän, rakastajan, arjen apurin ja seuralaisen – kaikki samassa paketissa. Jos tämä on jonkun mielestä naiivia, niin olkoon.
 
Haddaway miettii kanssani samaa: