Taas tuli kiire töihin – niin kiire, että ehdin sitomaan kengännauhat vasta bussissa. Hiki valui, tukka oli epäesteettisellä syheröllä pään päällä, enkä ollut ehtinyt laittaa vielä huulipunaa. Katsahdin hetkeksi ympärilleni, kunnes silmäni osuivat erääseen vaaleaan nuoreenmieheen, joka istui käytävän toisella puolella kuulokkeet päässä. Hän näytti hyvin tutulta, aivan eräältä työpaikkani toisen osaston komistukselta. Voisiko se olla…

Mieheke tiedosti katseeni ja vilkaisi hetkeksi minuun päin ohimennen puolella silmällä eikä tunnistanut, katsoi sitten kunnolla uudestaan ja tunnisti:  ”Moi! Mitä kuuluu?”

(Sivuhuomautus: miksiköhän sitä niin usein törmää exään tai ihastukseen tai johonkuhun muuhun vastaavaan juuri silloin, kun EI ole laittanut itseään tai on jotenkin epäedustavana?! Aargh!)

Tutustuin viime vuoden syksynä tähän blondiin silmäkarkkiin – töissä, kuinkas muuten. Tapasimme Silmäkarkin kanssa eräänä hiljaisena iltana, kun asiakkaita ei ollut mailla halmeilla. Juttelimme melkein  kaksi tuntia putkeen musiikista ja kaikesta mahdollisesta, mikä oli aivan mahtavaa, ja kundi oli melkoinen kuumis. Hänessä vain oli Sitä Jotain, mitä on vaikeaa pukea sanoiksi kuulostamatta naurettavalta. Kundilla oli söpö r-vika, todella siniset silmät ja hymykuopat – ja aivan liian vähän ikää. Siinä jutustellessamme nimittäin selvisi, että hän on vasta 22-vuotias. KAKSIKYMMENTÄKAKSI. APUA. Ei minun näin nuoriin pitänyt haksahtaa!

Puolustuksekseni on sanottava, että kundi vaikutti paljon ikäistään vanhemmalta: hänestä huokui jonkinlaista kypsyyttä, rauhallisuutta ja luonteen syvyyttä, jota yleensä tulee vasta reilusti 25:n ikävuoden jälkeen. Hän ei myöskään fyysisesti näyttänyt niin nuorelta parrakkaine kasvoineen. Minulla on nimittäin työkavereina muitakin juuri ja juuri parikymppisiä ”miehiä”, jotka ovat olemukseltaan hyvin poikamaisia – honteloita ja kirkassilmäisiä siloposkia, joita kohtaan herää lähinnä äidillinen suojeluvaisto. Mutta Silmäkarkki ei ole sellainen, ei lähimainkaan. En voi olla miettimättä, onko kundi kokenut kovia tai joutunut ottamaan vastuuta nuorena, mikä selittäisi moisen kypsän habituksen. Hän kyllä mainitsi ikäni kuullessaan, että useat hänen kavereistaan ovat kolmekymppisiä, mutta se ei selitä kaikkea. Miksi hän viihtyy ikäistään niin paljon vanhempien seurassa? Hmm.

Jossain vaiheessa stalkkeroin hänet Facebookista, tottakai. Olen pudota tuolilta, kun näen hänen profiilikuvansa.: tyypillä on risti kaulassa. Hmm…??!!

Rupattelimme bussissa niitä näitä, aluksi vähän kankeasti. Bussissa oli kiusallisen hiljaista, emmekä olleet nähneet pitkään aikaan ja viimeksikin vain ohimennen joskus keväällä (hän vilkutti minulle lähtiessään töistä, aww). Huomasin, että Silmäkarkilla oli sellaiset trendikkäät Filan iskälenkkarit, jotka näyttävät mielestäni vähän hoopoilta. Se oli pienoinen turn off, joten rentouduin vähän. Heh. Olin silti niin hermostunut, että sekoilin välillä sanoissani. Onneksi pienen alkukankeuden jälkeen tulimme hyvin juttuun ja pian jo nauroimme vapautuneesti keskenämme. Nauraessaan Silmäkarkin hymykuopat tulivat näkyviin ja pienet rypyt ilmaantuivat silmäkulmiin. Nuorisokielellä voisi sanoa, että he’s a snack. Sekä puhuessaan että nauraessaan hän katsoi minua kiinteästi silmiin. Se on varmaankin vain hänen tapansa, mutta silti… Apua. 

Lopuksi juttelimme synttäreistä ja iästä, koska kävi ilmi, että molemmilla on ollut synttärit tässä kuussa. Toivottelimme toisillemme onnea jälkikäteen. Sitten Silmäkarkki väitti, että hänellä on ikäkriisi, johon minä naurahdin kuivasti ja sanoin, että älä viitti, mä täytin just kolkytkaks. Sitten höpöttelin menemään siitä, miten en oikeasti tunne itseäni kolmekymppiseksi vaan n. 22-vuotiaaksi ja blaa blaa blaa, hermostuneena saan usein pienimuotoisen puheripulin. Kun olin lopettanut, Silmäkarkki kommentoi vain, että ”onneks ikä on vain numero” ja katsoi minua taas syvälle silmiin.
”Niinpä”, vastasin ja katsoin vähän kainosti poispäin.

Virnuilin typerästi koko loppupäivän.