DIY vai kaikki valmiina?

Yksi häiden huonoimmista ”käytetty aika ja vaiva vs. huomioarvo” -suhteista on varmastikin hääkutsuilla ja -koristeilla. Kaikkeen pieneen piperrykseen saa varmasti tuhlattua aikaa vaikka kuinka, mutta toisaalta kuinka moni vieraista muistaa jälkeenpäin yksityiskohtia esimerkiksi pöytäkoristeista?

Kun hääsuunnittelu tuli ajankohtaiseksi, rakas kaasosiskoni ilmoitti, että hän ei sitten ryhdy mihinkään övereihin askarteluhommiin. Bridezilla-kilareiden sijaan nyökyttelin hyväksyvästi, koska olin jo itsekin ajatellut, että askarteluhommia pyrin välttämään viimeiseen asti. Olen nimittäin aika varma, että ne kilarit tulevat vähintään siinä kohtaa, kun liimaan jonkun kartonginpalan vinoon ja oma visio näyttää käytännössä ihan kamalalta.

Suunnitelmat ehtivät varmasti muuttua vielä monta kertaa, mutta olen jo pohtinut, mitä en ainakaan aio itse väkertää – ja minkä osalta taas olen varautunut kaivamaan liimapuikon ja sakset esiin.

Hääkutsut ja muut paperituotteet: valmiina + DIY

Posti toi tänään kutsun ystäväni syyskuisiin häihin ja tämä innosti ajattelemaan myös meidän hääkutsua. Kutsujen osalta olen ainakin omassa mielessäni päätymässä siihen, että tilaamme ne jostain valmiiksi painettuna, jolloin suurin jännityksen aihe on se, tuliko kutsutekstiä kirjoittaessa tehtyä kovinkin monta kirjoitusvirhettä. Painettu hääkutsu onkin ollut ainakin meidän lähipiirimme häissä selvästi suositumpi kuin itse askarreltu.

Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että olisin muodostanut mielipidettä ohjelmakortin työstöprosessista. Ehkäpä siinä kohdassa voisi harrastaakin liimapuikon ja saksien kanssa heiluttamista, koska mahdolliset ohjelma- ja menukortit päätyvät kuitenkin seuraavana päivänä paperinkierrätykseen. Kutsun sentään säästää edes oma äiti.

Häämakeiset: valmiina

Jossain vaiheessa kevättä, ehkäpä koronteenin sekoitettua pääni, ajattelin hetkellisesti, että tokihan meille nyt häämakeiset tulee ja tietysti itse tehdyt! Kahvipöytään on tarkoitus tehdä itse pikkuleipiä, jotka olivat yksi mummuni bravuureista. Näiden pikkuleipien tekoprosessissa jää kananmunanvalkuaista, josta olen usein sitten pikkuleipien kylkeen pyöräyttänyt marengit.

Ehdin DIY-huumassa jo niin pitkälle, että kokeilin jo pursotella marengeista sydämen muotoisia ja pohdin marjajauheiden hyödyntämistä koristelussa. Lopulta kuitenkin totesin, että helpommalla pääsen, jos pursottelen tavalliset marengit vain kahvipöydän jatkoksi. Pakkaamisessa olisi nimittäin pitänyt huomioida, etteivät marengit mene muruksi. Ja muutenkin niiden säilyminen mietitytti, koska pikkuleivät voi aina pakastaa etukäteen, mutta marengit vaativat vähän tarkempaa huolenpitoa.

Jos siis meille jotain häämakeisia tulee, ne mitä todennäköisemmin tilataan valmiina.

Hääkoristeet: ministi DIY, muuten valmiina

Olen loppukeväästä ehtinyt jo väsätä pitsinauhalla koristeltuja lasipurkkeja, joten pääsin jo varsin kevyellä työllä DIY-fiilikseen. Mitä tulee muihin mahdollisiin koristeihin, aion pitää koristelut siinä mielessä aika minimissä, ettei juhlista jäisi jäljelle ainakaan kovin paljon sellaista koristelutavaraa, joita ei voi myöhemmin käyttää tai myydä eteenpäin.

Juhlapaikalta saamme vuokrattua valkoiset pöytäliinat, joten toivon, että pienelläkin koristelulla juhlatilaan saadaan joka tapauksessa kiva tunnelma. Tällä hetkellä ideat vaihtelevat muuten viikosta toiseen, joten vaikea sanoa vielä, mitä kaikkea lopulta tulee hankittua. Joka tapauksessa minimillä mennään, niin DIY:n kuin valmiinkin osalta.

Hääruoat: valmiina (paria asiaa lukuun ottamatta)

Meille on tulossa pitopalvelu, koska no, ei ole mitään järkeä yrittää tehdä ruokaa yli 100 vieraalle. Joitain pieniä elementtejä on kuitenkin tarkoitus mahdollisuuksien mukaan tehdä itse.

Edellä mainitsin jo pikkuleivät, mutta myös iltapala syntyy omissa elikkäs äitini käsissä. Karjalaisjuureni pääsevät mukaan juhliin äitini tekemien karjalanpiirakoiden muodossa. Lisäksi tullaan myös todennäköisesti näkemään itse tehty vaihtoehto kahviavecin muodossa.

Entä kaikki muu? En tiedä

Tässä vaiheessa en rehellisesti sanottuna vielä edes tiedä, mitä kaikkea koristeluasioita pitäisi miettiä. Mahdolliset floristilta tilattavat kukkakoristeet, hääauton koristelu ynnä muut detaljit ovat vielä tulevaisuushämärän peitossa. Aion kuitenkin ahkerasti seurata ainakin hääkirppiksiä ja löytää ideoita ja inspiraatioita kevyisiin koristelutoteutuksiin. Ja jatkaa Pinterestin täyttämistä.

Todennäköistä kuitenkin on, että jos elementti ei ole tärkeä, sen hommaaminen valmiina maksaa liikaa ja väkertäminen itse todennäköisesti vain alkaa veetuttaa, sitä ei myöskään meidän juhlissa sitten tulla näkemään.

~Essi

Perhe Tapahtumat ja juhlat

Tumpelon DIY eli superhelppo pöytäkoriste

Vaikka heti hääjärjestelyjen alkaessa vannoin itselleni, että pyrin minimoimaan hääaskartelut, nähdään meidän juhlissa mahdollisesti DIY-henkeä ainakin pöytäkoristeissa. Ajatuksena on, että näihin pitsinauhalla koristelluihin lasipurkkeihin laitetaan mustikanvarpuja tai muuta mökkimetsästä löytyvää vihreää.

Vaikka tämä idea ei ole millään tavalla uniikki, syntyi se omassa päässäni ilman sen kummempaa Pinterest-inspiraatiota, koska eräs tylsä koronteeni-ilta hoksasin, että 1) sulho pitää jalapenoista ruisleivän päällä, jonka seurauksena meillä tyhjenee parikin lasipurkillista niitä kuukaudessa, 2) ystävälle tehdystä vaippakakusta oli jäljellä useampi metri valkoista pitsinauhaa ja 3) kaapissa sattui olemaan tekstiililiimaa.

Myöhemmin liityttyäni Facebookin hääkirppikselle totesin, että vastaavia virityksiä olisi hyvin voinut ostaa, koska Suomi on selvästi maalaisromanttisten pitsihääkoristeiden luvattu maa, mutta toisaalta tämä antaa myös toivoa siitä, että nämä purnukat päätyvät tavalla tai toisella kierrätykseen meidän häiden jälkeen jonkun toisen juhlia koristamaan.

Siltä varalta, että askartelua kammoavia morsmaikkuja on muitakin kuin minä, päätin tehdä suuren uhrauksen ja panostuksen, kaivoin kameran kaapista ja kuvasin step-by-step -ohjeen, miten nämä pitsipurnukat oikein syntyvät. Jään odottamaan Marttojen askartelukunniamerkkejä (sellaisia varmasti jaetaan jossain).

Vaihe 1: tarvittavat materiaalit

Pitsipurnukkaa varten tarvitset luonnollisesti: lasipurkin, pitsinauhaa, liimaa, sakset ja talouspaperipalan tai vastaavan suojaamaan pöytää mahdollisilta liimatahroilta. Jos käytät kuvassa näkyvää Old El Pason jalapeno-purkkia, talouspaperipalaa voi käyttää myös mittayksikkönä pitsinauhan leikkuuta varten.

Tätä tutoriaalia tehdessäni kaivoin esiin aiemmin tekemäni yksilöt ja huomasin, että käyttämäni liima muuttuu kuivuessaan kellertäväksi, jos sitä on isompi klöntti jossain. Jos siis haluat hoitaa homman vimpan päälle, varmista että valitsemasi liima on kuivuessaan kirkasta. Itse jään nyt jännityksellä odottamaan, millaisia värimuutoksia seuraavan vuoden aikana ehtii vielä tapahtua vai ovatko purnukat käyttökelpoisia vielä silloin. Joka tapauksessa seuraavia purkkeja varten aion hankkia uuden liiman.

Kuvassa näkyvä lasipurkki on strategisilta mitoiltaan noin 10 cm korkea ja halkaisijaltaan 6,5 cm (pohjasta mitattuna). Etiketin liottamiseksi riittää, että annat purkin olla lämpimässä vedessä saumapuoli alaspäin ehkä pari minuuttia. Koko purkkia ei siis tarvitse upottaa veteen, koska jahka saumakohta vetistyy, etiketin saa varsin näppärästi pois purkin ympäriltä. Pitsinauha on leveydeltään 3 cm.

Vaihe 2: pitsinauhan leikkaaminen ja liiman levittäminen

Kuten jo ylempänä sanoin, jos satut käyttämään samaa lasipurkkia, voit leikata sopivan mittaisen palan pitsinauhaa käyttäen talouspaperipalaa apuna. Tämä pituus riittää hyvin lasipurkin ympäri ja saumakohdassa nauhan päät menevät sopivasti hieman päällekkäin.

Käytetty talouspaperi on muuten 22 cm leveä, jos haluat mieluummin leikata pitsinauhan mittanauhan avulla.

Jahka olet leikannut pitsin, levitä liimaa ohuena nauhana pitsin keskiosaan. Lisää lopuksi vielä toiseen päähän pystysuuntaan liimaa, jotta saumakohta pysyy paremmin (alla olevassa kuvassa oikealla). Liiman kanssa voi siinä mielessä olla pihi, että ensinnäkin kevyt pitsinauha pysyy varsin hyvin ja toiseksi, jos laitat liimaa liikaa, se saattaa pursua ruman näköisesti pitsinauhan läpi. Ja käyttämäni liiman tapauksessa saattaa näkyä sitten kivoina pieninä kellertävinä läntteinä.

Vaihe 3: kierrä nauha purkin ympärille

Vähemmän yllättävästi viimeisessä vaiheessa nauha kierretään purkin ympärille. Itse koin helpoimmaksi tavaksi ensin läntätä purkin nauhan päälle sen ollessa talouspaperipalan päällä, jolloin pystyy helposti varmistamaan, että nauha on suunnilleen keskellä.

Sen jälkeen kierrä ensin toinen pää nauhasta kiinni purkkiin ja sitten toinen (jossa on nauhan leveydeltä liimaa). Halutessaan purkin voi kevyesti pyöräyttää vielä paperin päällä, jotta nauhan varmasti ottaa kiinni.

Puolet valmiin tuotteen viehätyksestä lienee omalla kohdallani askartelun helppous ja myös se, että ylipäätään menin ja askartelin jotain itse. Hyvä minä!

Näihin purkkeihin muuten pitäisi mahtua myös aika näppärästi tuikku, mutta siinä tapauksessa kiinnittäisin entistä enemmän huomiota käytettyyn liimaan, jotta vieraiden ei tarvitse ihastella ulkopuolen lisäksi sisäpuolelta paistavaa kellertävää liimavanaa.

Toisaalta haluan myös muistuttaa, että jos pitsinauha menee vinoon tai jossain näkyy liimatahra, näitä pieniä persoonallisuuksia koristeluissa eivät vieraat välttämättä huomaa, saati että muistaisivat niistä mitään jälkeenpäin. Eli säästä huoletta häästressisi johonkin tärkeämpään kohteeseen!

~Essi

Perhe DIY Tutoriaalit Tapahtumat ja juhlat