Lahjaidea vauvalle – blogisarja alkaa

Mitä voisi antaa lahjaksi, kun ystäväperheeseen syntyy vauva? Usein olen ostanut jotain kivoja bodeja, kirjoja tai pieniä pehmoleluja. Muutaman vuoden aikana ystäväpiirissämme on syntynyt aika paljon vauvoja ja pohdin, että lahja voisi olla persoonallisempi, joka mahdollisesti säilyisi pitempääkin. Päätin alkaa kutomaan vauvoille peittoja. Jälkikäteen olen kuullut, että peitot ovat olleet mieluisia.

Ennen ensimmäisen peiton aloittamista päätin myös, että teen aina erilaisen peiton, jotta oppisin myös kutomaan uusia kuvioita. Olen huomannut, että jossain vaiheessa kutominen alkaa myös puuduttamaan, joten uudella mallilla tekeminen olisi myös mielekkäämpää. Etsin malleja käsityölehdistä ja netistä. Salaa haaveilin myös oman peittomallin suunnittelusta. Tavoitteena oli myös kehittyä valokuvaajana, sillä pian huomasin, että töiden kuvaaminen on yllättävän vaikeaa.

Parin vuoden aikana olen päässyt kutomaan paljon ja puikot ovat joutuneet koville – peittoja on kohta kudottu lähes kymmenkunta. Välillä ovat saattaneet ehkä myös hermot olla koetuksella, mutta onneksi harvemmin. Ongelmien kohdatessa olen saanut apua ihanilta ystäviltä ja puikot ovat taas heiluneet vinhaa vauhtia. Koen kutomisen hyvin palkitsevaksi ja terapeuttiseksi. 

Mutta niistä peitoista ja malleista. Löytämiäni peitto-ohjeita muokkasin jonkin verran, ainakin lankaan sopivaksi jotta peitosta tulisi oikean kokoinen. Suosittelen tekemään ensiksi mallitilkun ennen peitto-projektin aloitusta. Itse opin tämän vasta näitä peittoja tehdessä. Mallitilkun tekemisen pohjalta huomaa esim. soveltuuko lanka valittuun malliin. Mallitilkun avulla on myös helpompi laskea aloitussilmukoiden määrä sekä se auttaa hahmottamaan paremmin miten kuvio kudotaan ja miltä se tulee näyttämään. 

Vaikka vauvelit ovat saaneet peittonsa jo aika kauan aikaa sitten ja ehdin välissä kutoa myös mm. päiväpeiton lasten sänkyyn, ajattelin kuitenkin kirjoitella jälkikäteen pienen blogisarjan. Hyppää mukaan seuraamaan, millaisia peittoja vauvelit ovat saaneet. Tässä hieman esimakua.

 

IMG_4782.JPG

Aaltoja

 

IMG_2412.JPG

Draamaa

 

IMG_3109.JPG

Rakkaudella

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *