Kukka yllätyksiä

Alkukesästä en panostanut juurikaan kesäkukkiin, koska kylvin erilaisia kesäkukan siemeniä suoraan ruukkuihin. Ne eivät olleet mikään menestys. Ensi vuonna taidan kokeilla perennoja. Huonoksi menneiden kesäkukkien tilalle olen ostanut alesta erilaisia pelargoneja. Luulin ostavani valkoisia riippapelargoneja, mutta ne olivatkin jotain ihan muuta. Lisäksi punaisten pelargonien kaveriksi halusin myös valkoista, mutta väri olikin vaalean oranssi. Näitä kukkasia katsellaan sitten pitkälle syksyyn. Halvalla kun saa on pakko ostaa!

Viherpiiperö.jpg

Ale-kukkien väri paljastui vasta kukintojen auettua. Nämä olivatkin kauniita!

 

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä

Vaisua ja hauskaa!

Voih, minulla oli varmaan liian suuret odotukset Jyväskylän asuntomessujen pihoista ja puutarhanäyttelystä. Ne jäivät aika vaisuiksi. Pihoissa oli käytetty paljon havukasveja, maanpeittokasveja sekä kuorikatetta. Jotenkin niistä jäi puuttumaan tunnelma. Toki on ymmärrettävää, etteivät pihat voi olla vielä kovin tunnelmallisia, koska kasvillisuus on juuri istutettu. Yhden talon sisääntulo jäi mieleen kauniista ja isoista vaaleanpunaisista jalohortensioista sekä pallon muotoisista puksipuista. Lisäksi erään hulppean talon sisäspihasta tulee aivan upea, jos asennettuihin tukipuihin laitetaan kiipeilemään köynnöksiä.

Päivä oli oikein onnistunut ja mukava. Hauskinta oli se, että pääsi kokeilemaan pienkaivuria. Jos tulevaisuudessa suunnittelemme isompaa piharemonttia, tulen varmasti vuokraamaan  tuollaisen kaivurin, jolla maansiirto onnistuu nopeammin ja helpommin kuin lapiota heiluttamalla. Toki koneen käyttö vaatii harjoittelua :).

altAkzD2cxKgCf5N6CQ2vQX_zEAfwnw0D7nbMicOcNemI6A.jpg

Kaivurin kokeilu oli ikimuistoinen!

Kulttuuri Suosittelen