Melkein ammattilainen

Heh, eilen kävin paikallisessa puutarhamyymälässä ostoksilla ja minua luultiin myyjäksi. Neljä asiakasta lähestyi minua tiedustellen mm. mistä löytyy sitä tuota tai jotain kasveihin liittyvää tietoa. Tuumasin ensimmäisenä, että en ole myyjä olen ihan vain asiakas, mutta kysy vaan, neuvon jos osaan. Yksi asiakas kommentoi, että olen ihan ammattilaisen näköinen, kun minulla on hanskat kädessä ja tutkin kasveja siihen malliin. No pitäähän sitä puutarhamyymälään hanskat ottaa, etteivät kädet likaannu sekä tarkistaa ostettavien kasvien kunto. Muuten vaatetukseni piti sisällään kuluneet kumpparit ja vanhan tuulipuvun. Olipa hauska ostosreissu! Olen melkein ammattilainen, ainakin vaatetuksen perusteella :). Onko sinulle käynyt joskus samanlailla?

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä

Kuutio hävisi

Eilen illalla tuli toinen kuorma kuorikatetta kuution verran. Ensimmäisen kuorman levitin äitienpäivän aikoihin, mutta se loppui kesken. Siispä tilasin toisen kuorman. Näyttipä häviävän tuokin kuutio pensaiden juurille aika nopeasti, aikaa meni vain reilut kolme tuntia. Toiveissa oli, että sitä olisi riittänyt salaisen puutarhan käytäville. Eipä riittänyt. Eilen setä vielä kysyi tuodessaan kuoriketta, että laitetaanko enemmän. Olisi pitänyt vain ottaa reilusti enemmän. Toisaalta voin miettiä muita vaihtoehtoja kuorikatteen tilalle – käytävillä voisi toimia myös hiekka. No se jää nähtäväksi.

 

P.S. Mukavaa, kun eilen lakkaamani kynnetkin pysyi ehjänä pihatöissä. Nyt on kiva lähteä juhlimaan uutta ylioppilasta!

IMG_2277.JPG

 

Koti Sisustus