Mustikkametsässä sielu lepää ja pääkoppa tyhjentyy. Tänä aamuna suuntasimme marjametsään keräämään mustikoita. Tykkään poimia mustikoita käsin, vaikka se onkin hitaampaa kuin koneella poimittasessa. Haluan tunnustella ja tervehtiä jokaista marjaa, joka pääsee marjaämpäriini – näin on myös helppo laittaa joka toinen marja suuhun. Ei siis mikään ihme, jos poimiminen on hidasta! Mustikkametsässä minulle tulee aina mummoni mieleen – hän tykkäsi myös tervehtiä marjoja eli kerätä käsin. Hän kertoi usein myös voimustikoista, jotka olivat mustia ja kiiltäväpintaisia sekä olivat parempia kuin tavalliset mustikat. Minä olen muutaman kerran tavannut näitä mutten ole ainakaan maussa huomannut eroa. Oletko sinä kuullut näistä voimustikoista ja niiden paremmuudesta?

Aamupäivän saalis ei ollut kovinkaan suuri, koska sade keskeytti mustikka retkemme. Onneksi metsä ei katoa minnekään ja mustikoita jäi vielä todella paljon sinne kypsymään ja kasvamaan. Osa oli vielä raakoja, joten voivat vielä kypsytellä rauhassa ja kasvaa isoksi. Tosin isoja ne olivat nytkin – suurimmat melkein pikkurillin kynnen kokoisia.

Mustikat odottavat ämpäriin pääsyä.

P.S.  Suuhun eksyi myös muutama lakkakin.

Lakka paistattelemassa päivää ja pääsi kuvauksen jälkeen suuhuni.