Maton alle lakaistu onni

Hei! Tämä kirjoitus tulee poikkeamaan hyvin paljon aiemmista postauksistani enkä tiedä tulenko jatkossakaan kirjoittamaan julkisesti mitään näin henkilökohtaista. Olen pitkään, kirjaimellisesti kuukauden verran, harkinnut tämän kirjoittamista, koska suoraan sanottuna pelkään ääneen puhumista. Haluan kuitenkin jättää vaikeat asiat taakseni edelliseen vuoteen ja vuosikymmeneen eikä asioista vaikeneminen näytä hyödyttävän päämäärässäni yhtään. Olen kyllästynyt vallitsevaan vaikenemiseen ja asioiden maton alle lakaisemiseen.

Ongelmani liittyy siihen miten minä joudun yrittämään aina parhaani ja silti en kelpaa. En osaa järkevästi jäsennellä ja kertoa kuinka vihainen, pettynyt ja surullinen olen siitä, että minä olen saanut itseäni alas ajavia ihmisiä perheeseeni/sukuuni. En osaa järkevästi käsitellä sitä, että minulla ei ole etenkään isää, joka pyyteettömästi rakastaisi. Vaikeampaa asioiden käsittelystä tekee se, että minut on opetettu olemaan hiljaa niin kuin tunteillani ei olisi mitään väliä. Kaikesta huolimatta minun kuitenkin odotetaan olevan vain kiitollinen jokaikisestä sentistä, minkä mm. isäni on minuun käyttänyt. Toivoisin, että kyseiset ihmiset tippuisivat pilvi linnastaan ja ymmärtäisi teolla ja sanoilla olevan seurauksia, mitä edes rahalla ei pysty korvaamaan. On absurdia kuvitella, että esimerkiksi ulkomaanmatkat korvaisivat kaiken niin ettei asioista tarvitse sen enempää puhua.

”Hullu”, ”sossupummi” ja muistutukset siitä, että minun pitäisi ottaa lääkkeeni eivät ole kommentteja, mitkä minun kuuluisi vain niellä. Eikä ”siitä tuntuu että käytätte sitä vaan rahan ja tavaran teko välineenä” (sana tarkka lainaus) ole mikään perustelu sille, että minulle voidaan sanoa ”joo minäkään en sua ole ikinä tarvinnu itke kelle haluat en välitä sun mielipiteistä” (sana tarkka lainaus). Minun ei edes tarvitse sen yksityiskohtaisemmin mitään selittää, kun jo itsekin huomaan ettei ketään ihmistä kuuluisi kohdella noin. Ehkä, minä ihan oikeutetusti en pidä edes isänpäivänä yhteyttä.

Tekstin viimeisen kappaleen omistan heille, jotka erittäin todennäköisesti ajautuvat lukemaan tämän ja tuomitsemaan ajatukseni. On uskomattoman vapauttavaa kuitenkin vihdoin huomata, että olen vapaa ihminen eikä muilla ole valtaa sanoa mitä saan sanoa ja tuntea. Aion tehdä tästä vuodesta paremman, koska minun ei enää tarvitse pitää valtavaa taakkaa vain sisälläni samalla hymyillen ulkopuolelle. Haluan oppia olemaan avoin ihminen kaikkia kohtaan, joka jaksaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Kaikista eniten haluan pitää elämässäni ne, jotka tukevat minua kaiken syyllistämisen sijaan enkä aio pitää elämässäni ketään,joka aiheuttaa vain enemmän pahaa kuin hyvää.