Huijasin.

Tämä ei oo ensimmäinen blogipostaus minkä teen, vaan toinen. Ensimmäisen kirjotin aika tasan kaksi vuotta sitten, kun alotin ja hyvin nopeasti lopetin ekan blogini. Jos nyt olisi jotain sanottavaakin?

Hain tiedostoista kahden vuoden takaisen postauksen, sen oikeasti ensimmäisen. Siellä kirjoitin muunmuassa näin:

”Niin monia vuosia blogeja aktiivisesti lukeneena minunhan pitäisi tietää, miten kirjoittaa blogia ja miten saada siitä mahdollisimman mielenkiintoinen. Nyt kuitenkin huomaan, ettei mulla ole mitään hajua, mitä ensimmäisen postauksen tulisi kertoa minusta ja blogini tulevasta sisällöstä.

Kaiken ihanan hömpän ja pinnallisuuden lisäksi haluan ikuistaa blogiini normaalia arkea ja sen pieniä ihania hetkiä. Toivon, että blogista tulee minulle rentoutumisen kanava, paikka, jossa saan toteuttaa itseäni ja luoda jotain. Vihdoinkin saada jonkun oman jutun, olkoonkin niin tavallinen asia kuin blogi.

Tällä puolen ruutua höpöttää siis parikymppinen naisen alku, rakastunut, helposti stressaantuva, herkkä, innostunut, muutoksia hakeva ja niitä pelkäävä, turhasta huolestumisesta usein kärsivä opiskelijatyttö, korkokenkärakastaja, kaupan kassa, tytär, isosisko, tyttöystävä. Kaikkia eri rooleja, joiden toivon väistyvän blogissani.”

Huomaan kuinka paljon asiat on muuttunut. Olenpa mä ollut ihanan huoleton. Ja mikäs siinä ollessa, kevät on aina ollut mun lempivuodenaika. Kaksi vuotta sitten mulla ei kuitenkaan ollut hajuakaan siitä (miten kirjoittaa blogia) miten kuistilla olin omasta itsestäni. Nyt kaksi vuotta vanhempana musta tuntuu, että oon löytämässä sitä omaa itseäni ekaa kertaa aikuisena. Ja se jos mikä kutkuttaa, pelottaa, kauhistuttaa, innostuttaa.

Tällä hetkellä höpöttelen itse asiassa saman sohvan nurkassa kun kaksi vuotta sitten, käyn samaa koulua ja samassa työpaikassakin vielä vietän illat ja viikonloput. Edelleen oon helposti stressaava ja huolestun turhasta, innostun erittäin helposti ja aika monesta asiasta, tykkään muutoksista mutta samalla pelkään niitä. Ulkoisesti elämä ei oo muuttunut oikeastaan muuten kun että korkokengät on aika lailla täysin vaihtunut tennareihin ja parisuhde sinkkuelämään. Kuitenkin tuntuu, että elän täysin eri elämää kuin kaksi vuotta sitten. Ja hei, oon tässä huomannut että se on aivan okei.

Se on mun uudenlainen, erilainen, hassunlainen elämä.

Viiden vuoden päiväkirja on nyt sitten siirtynyt blogimuotoon, yhden tylsän, kouluhommille tarkoitetun illan tuloksena.