Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

Lähtökohta

Havahduin jossain vaiheessa kesää siihen, että ensi kesänä olen 50-vuotias. Ikä ei minua ahdista millään tapaa, mutta ajatus uudesta kymmenluvusta sai minut miettimään, aionko elää jatkossakin ihan samalla tavalla kuin viimeiset 24 vuotta. Ehkä pitäisi tehdä vähintäänkin jotain hienosäätöä. Olin 24 vuotta sitten 25-vuotias poikavauvan äiti. Nyt kyseinen poikavauva on 24-vuotias mies. Voiko samoilla elämän koordinaateilla jatkaa aina vaan? Tulin  helposti arvattavaan lopputulokseen eli siihen, etten voi. (Joku muu toki voi ja sekin on ihan ok. ) Asioita pohdittuani  ymmärsin haluavani elää nykyistä helpompaa elämää.

Mitä helpompi elämä voisi olla?

Mieleeni tuli ensin muutama näennäisesti yksinkertainen asia. Voisin jo oikein hyvin luopua lumitöistä talvella, ruohonleikkuusta ja muista pihatöistä kesällä. Kaukana takana päin  ovat jo ne ajat, kun  tein 90-luvulla syntyneiden lasteni kanssa lumitöitä ihan hyvällä mielellä. Nyt lumityöt ovat talven pakollinen askare. Kaukana takana päin ovat myös ne ajat, kun ruohonleikkurin ”ulkoiluttaminen” oli mukava asia. En ole myöskään perenna- tai pensasihminen. Kesäillat vietän mieluimmin rannalla kuin kotipihassa pihatöitä tehden (ja sen myös näkee pihastani). Olen ymmärtänyt, ettei minun ole pakko muokata pihastani vuoden pihaa, koska arvostan muita asioita enemmän.  Nyt mietin, osaisinko asua kerrostalossa. Tähän en ole osannut vielä vastata. Vastaus kyllä löytyy jossakin vaiheessa ja suhtaudun varovaisen myönteisesti asumismuodon muutokseen.

Kolmisen vuotta sitten ajattelin, että helpompi elämä koittaisi, jos olisin parisuhteessa. Huomaan kuitenkin luopuneeni parisuhdetoiveesta jossain vaiheessa. Parisuhde on alkanut näyttäytymään minulle työläänä asiana. Minulla ei ole mitään motivaatiota etsiä uutta elämäni miestä. Minullahan on jo ollut kolme ns. elämäni miestä ja suhteet ovat päättyneet muutaman vuoden jälkeen. Lyhyesti todettuna: 1) ensimmäinen 12 vuoden pituinen suhde päättyi silloisen aviomieheni löydettyä uuden paremman elämän sis. uuden aviovaimon, 2) toinen viiden vuoden pituinen suhde päättyi silloisen avomieheni lopulta päivittäiseen alkoholin juomiseen ja 3) kolmas kuuden vuoden pituinen suhde päättyi silloisen avomieheni massiiviseen rahapeliriippuvuuteen (laajuus paljastui eron jälkeisinä vuosina). Haluan todeta heti tähän, etten syytä näitä ns. elämäni miehiä mistään. Olen itse lähtenyt täysillä näihin suhteisiin mukaan, mutta lopputulokset eivät houkuttele tinderöimään tai tekemään muuallekaan profiileja. Parisuhteet eivät ole minua varten tai niin ainakin oletan elämäni tässä vaiheessa. En myöskään vastaa nykyhetken ulkonäköihanteita, joten oletukseni on, etten olisi kovinkaan toivottu kumppaniehdokas.

Uusi seesteisempi elämä?

Pohdin myös, voisiko elämäni olla jatkossa seesteisempää. Ajatus rauhallisesta elämästä hengittelyhetkineen viehättää jollain tapaa, mutta olisiko minusta todella siihen ja jos olisi, niin antavatko elämäni olosuhteet siihen nyt mahdollisuuden. Olen kolmen lapsen äiti. Nuorin on vielä alakouluikäinen ja hän on isänsä luona ainakin periaatteessa vain joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin (käytännössä viikonloppu on lauantaista sunnuntaihin). Kaksi vanhinta lastani ovat jo aikuisia (tai ainakin yli 18-vuotiaita). Olen yhden ihanan 2-vuotiaan mummu. Tavoitteena on se, että lapsenlapsi voisi olla luonani yökylässä yhden yön kuukaudessa. Tosin vähän huonolla omallatunnolla totean, ettei tavoite ole toteutunut. Omat vanhemmat ikääntyvät ja oma rooli suhteessa vanhempiin on jatkuvassa muutoksessa. Äidilläni on keskivaikea alzheimer ja se vaatii paljon isältäni, mutta joitakin asioita tulee myös minun hoidettavakseni. Teen työkseni vaativaa asiantuntijatyötä ja vaikka olen tehnyt sitä jo kaksikymmentä vuotta, niin työni tunnekuorma on välillä niin valtava, että se uuvuttaa. Välillä mietin, riittääkö minusta todella kaikille  tarvitseville jotakin ja samaan lauseeseen liityen  voin kysyä, mistä saan kaiken tarvittavan energian. Olenkin todennut, että nykyisin radiossa paljonkin soitettava biisi ”Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy” sopii elämäntilanteeseeni hyvin. Voin ottaa itselleni arjessa pieniä seesteisiä hetkiä, mutta muuten vauhtia riittää, vaikken sitä vauhtia itse usein toivokaan. Ja aion muuten lentää sinne aurinkoonkin niinkuin tuossa mainitsemassani biisissä lauletaan. Se on sitten oma tarinansa se.

Tässä se nyt sitten on, -minun ensimmäinen blogitekstini.