Riittävän kokoinen korvapuusti
Kahvila-aiheisia blogeja on tässä maassa ihan tarpeeksi, mutta niinpä taitaa olla kaikkia muitakin blogeja. Siispä haluan kertoa, että olen wannabe-kahvihifisti. Makuaistini muistuttaa kaikessa herkkyydessään rautakankea, mutta silti nautin erikoiskahveista ja varsinkin arvostelen niitä. Kotonakin keittelen espressoa, eivätkä vieraat yleensä kehtaa sanoa mitään. Monet ovat tulleet vielä uudelleenkin käymään.
Tampereella avasi joskus viime kesänä näyttävän näköinen ketjukahvila nimeltä Kulmakonditoria. (Kuinka kekseliäs nimi!) Kurkistin kerran sisään arvioidakseni kahvikonetta, näin abc-tyyppisen kolmen nappulan automaatin ja käännyin saman tien takaisin. Tiedättehän, sellainen jossa yhdessä nappulassa lukee cappuccino, toisessa latte ja lopuissa ei mitään. Painoipa mitä nappulaa tahansa, kone höyryää ja puksuttaa kuin pienen pieni veturi ja kuppiin ilmestyy pelkkää litkua koska maitosäiliö meni juuri tyhjäksi. Kun maitosäiliön pyytää täyttämään, maidon lämpeneminen kestää vartin ja silloin kannattaa juoda pussiteetä. Näitä automaatteja on maan jokaisella kolmikirjaimisella huoltoasemalla, ja niistä automaateista olen ottanut pahvimukiin monta cappuccinoksi nimitettyä litkua paremman puutteessa.
Vaimo halusi silti antaa Kulmikselle mahdollisuuden. Siispä sisään, minä jonoon ja muu perhe pöytään odottamaan. Jono oli pitkä kuin punainen liikennevalo, ei niinkään spatiaalisesti vaan temporaalisesti kun kassalla palveli vain yksi myyjä ja useimmat asiakkaat halusivat vuohenjuusto-mozzarellapiirakkaa jäävuorisalaatilla sekä sitruuna-vinaigrettekastikkeella. (Entä laitetaanko majoneesia?)
Otetaanko pulla puoliksi? Joo, korvapuusti. Korvapuusti oli ensimmäinen iloinen yllätys, siinä oli nimittäin kiinnitetty huomiota kilohintaan. Monessa kahvilassa Hämeenkadun varrella pulla maksaa suunnilleen saman verran, vaan tämäpä oli neljä kertaa isompi. Vaimo naureskeli merkitsevästi, kun kannoin pöytään frisbeen kokoisen korvapuustin ja sain syödä siitä kolme neljäsosaa. Ihan niin kuin minä sen koon olisin valinnut. Jos olisin, olisin valinnut juuri tämänkokoisen.
Myös kahvi yllätti, kun ei odottanut liikoja. Ei se automaatti napolilaiselle baristalle pärjännyt, mutta abc:lle helposti. Ei ruusukuvioita vaahdon pinnassa, mutta monessa kahvilassa Hämeenkadun varrella tehdään kromatulla puolentoista metrin levyisellä koneella huonompaa kahvia kuin tämä.
Vessojen siisteyshän kertoo yleensä paljon. Kulmakonditorian vessoissa oli siistiä kaikki paitsi peilikuva, mutta arkkitehdiltä oli jäänyt ymmärtämättä että miesten vessassa tarvitaan pöntön lisäksi urinaali. Katsokaas kun miehet… Siis miksi naisten puolelle on aina enemmän jonoa… No niin, ehkä kirjoitan miesten vessoista ja niiden käytöstä joskus toiste.