Palveluyhteiskunnalla ei syytä huoleen

Hullut päivät olivat täällä taas. Tutustuin tähän kulutusyhteiskunnan ilmiöön ostamalla halpoja lentolippuja. Kyllä, ne ovat uskoakseni muutaman kympin halvempia kuin muuta kautta ostetut.

Hommahan toimii näin: Ensin jonotetaan jonotusnumeroita. Sitten odotetaan puoli tuntia ovien avautumista ja rynnitään sisään kuin suunnistajat Jukolan Viestissä suuremmin jonottelematta. Lopuksi jonotellaan vielä vähän tai kauan niitä itse lippuja varaamaan.

Saavuin tavaratalon ovelle niukat kymmenen minuuttia ennen kuin lappujen jaon oli määrä alkaa. Näkymä oli sitä mitä odotinkin: jono ulottui ainakin Pispalaan, ehkä Epilään asti. Mutta hetkinen, tässähän piti olla kaksi jonoa? Varmistin tilanteen jonottavilta lähimmäisiltä ja asetuin itsepalvelujonon viidenneksi. Viidenneksi! Samaan aikaan ns. palvelujonossa oli toistasataa asiakasta! Suu auki jäin seisoskelemaan ja nauttimaan tästä yhteisöllisyydestä sekä kirpeästä aamuauringosta.

Luulin että henkilökohtaista asiakaspalvelua kaipaavat enää eläkeläiset, lukutaidottomat ja vasenkätiset. Että nettipäätteen käyttämiseen ei tarvita teknistä yliopistokoulutusta eikä edes tietokoneen ajokorttia. Oli syy mikä tahansa, väärin luulin. Palveluelinkeinoilla ei ole huolta tulevaisuudesta, sillä valtaosa ihmisistä haluaa käyttää aikaansa jonottamiseen päästäkseen ihmisen palveltavaksi. Vain minunkaltaiseni kommunikaatiotaidoton nörtti valitsee mieluummin hiiren klikkailun.

Sain numeron 5. Alle puolessa tunnissa olin päässyt päätteelle ja klikkaillut toivotut liput koko perheelle. En jäänyt seuraamaan, vetivätkö itsepalvelupäätteet nopeammin vai hitaammin kuin palvelupisteet. Vaikka olinkin tyytyväinen minulle suotuisasta jonotuksesta, jäin miettimään miksi tavaratalo ei osaa vastata kysyntään vaan suosii itsepalvelua. Itsepalvelupäätteitä oli nimittäin kolme ja henkilökohtaisia palvelupisteitä vain kaksi.