Mitäs meille kuuluu?
Heipähei taas! On ollut todella haastavaa löytää arjessa pieni hetki tietokoneelle ja näin päivittää meidän kuulumiset. Puhelimella en viitsi pitkiä aikoja viettää kun Viivuska on todella kiinnostunut siitä, yleensä minulla on lisäkäsiä kirjoittelemassa ja lähettämässä viestejä.
Mutta mitä meille on tapahtunut sitten viime päivityksen? Joulukuun alussa kävimme mutkan Taysissa magneettikuvissa ja osastolla yön. Magneettikuvista paljastui se pahin, ainakin kaksi hermoa näkyi kuvista selkeästi irronneen täysin selkäytimestä ja yhden hermon kohtalo näkyisi vasta leikkauksessa. Kyllä se iltapäivä menikin sitten itkiessä pienen kohtaloa.
Leikkaus meillä oli tammikuun alussa hieman ennen Viivuskan 5-kuukautispäivää. Hermo, jonka tilasta ei oltu varmoja ennen leikkausta, osottautuikin ”sähköttävän” testeissä, joten sen oletetaan/oletettiin edelleen olevan venyttynyt. Hauista hermottavalle hermolle tehtiin hermojen kääntö, eli toisesta hermosta otettiin pieni soiro hauista hermottavaan hermoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut että pohkeesta otettaisiin hermosiirteet, mutta näiden vaurioituneiden hermojen ollessa nyhtäytyneet ihan kokonaan selkäytimestä irti sitä ei voitu tehdä, ei ollut mitään mihin liittää hermosiirre.
Leikkauspäivä oli ihan kamala, aamulla veimme Viivuskan ennen seitsemää sairaalalle ja kahdeksan jälkeen leikkurin ovelle. Ei ole mitään kamalampaa tunnetta kuin jättää oma lapsi leikattavaksi ilman tietoa siitä koska seuraavan kerran näkee hänet.
Koska hermosiirteitä ei otettu, leikkaus oli odotettua lyhyempi ja menimme lasten teho-osastolle jo neljän-viiden aikoihin katsomaan Viivuskaa. Leikkaus oli sujunut hyvin eikä mitään ihmeellisyyksiä tullut. Yö meni lasten teholla ja seuraava sitten lasten kirurgisella osastolla. Erbin pareesi-oppaasta lukeneena pelkäsin Viivuskalle tulevan ison ortoosin, mutta hänellä oli kaksi laastaria leikkauskohtien päällä. Siis kaksi laastaria vain?! Mitään liikerajoituksiakaan ei tullut.
Nyt tuosta leikkauksesta on tasan kolme kuukautta. Kuukausi leikkauksesta aloitettiin viikoittainen fysioterapia. Ennen leikkausta Viivuskalla nousi käsi hieman lattialta selinmakuulla ollessa ja ojentaja sekä ranne ja sormet toimivat. Aikalailla nopeasti leikkauksesta käsi alkoi myös selinmakuulla loitontua ja nousta korkeammalle. Nyt vajaan kuukauden ajan on näyttänyt päivä päivältä paremmalta myös hauiksen kohtalo – siellä on jotain pientä liikettä! <3
Leikkaava kirurgi sanoi että juhannukseen mennessä toivottavasti hauiksessa olisi pientä liikettä ja syksyllä sitten jo painovoimaa voittavaa liikettä. Viivuska on ollut kyllä mallioppilas oman kätensä ”jumppaamisessa” ja leikkii sillä täyttä häkää. Pari viikkoa jopa niin että hän tavoittelee leluja, mitä siis ei ole koskaan aiemmin tapahtunut.
Mites me vanhemmat sitten? Leikkaus oli todella iso kolaus meille molemmille ja paljon sitä itkettiinkin. On edelleen vaikea ajatella että omalle kohdalle (tai siis oman lapsen kohdalle) sattui tälläinen ja ainakin itse koen huomattavaa surua edelleen siitä. Uskallan kyllä puhua tästä ”pahasta olosta” ja kyllä valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Olemme muun muassa tutustuneet muutama päivä meitä aiemmin syntyneeseen erbityttöön, joka asuu siis tässä ihan lähellä – mikä sattuma! Myös Redy ry:n Facebook-sivut ovat olleet kovastikin apuna itselleni.
Toivottavasti jollekin toiselle erbilapsen äidille tai isälle olisi myös meistä apua <3 Yritämme Viivuskan kanssa aktivoitua blogin suhteen.
-Viivuska ja äiti