Kelpaat kelle vaan

Lapsen isä oli paperilla täydellinen. Hän oli komea, pitkä, urheilullinen, hyvin koulutettu ja hänellä oli korkea työmoraali. Nuo olivat ne seikat, mitä arvostin miehessä ennen. Mitä sitten, jos hän sai minut tuntemaan itseni maanmatoseksi? Mitä sitten, etten ollut tiennyt sellaista tuskaa olevankaan, kuin minkä hänen rakastamisensa aiheutti? Mitä sitten, vaikka hukkasin itsehi kokonaan? Hän oli sentään täydellinen paperilla ja aivan liian hyvä minulle. Ei saanut päästää irti, sillä eihän minun kohdalleni voisi toista kertaa osua tällainen aarre.

Kesti kauan tajuta, että maailmahan on miehiä täynnä! Minä olen älykäs, hauska, hyvä keskustelija ja kuuntelija, lämmin ja aito ihminen. Miksen minä ole tajunnut omaa arvoani?

Kun itsensä antaa kokonaan toiselle ihmiselle, ja tulee jätetyksi, syntyy helposti harhakuva, ettei kelpaa tällaisena kenellekään. Ja jos joku edes erehtyy osoittamaan mielenkiintoa, alan heti ihmetellä, että eihän tuo voi olla minusta oikeasti kiinnostunut. Olenkin tehnyt ratkaisun olla edes yrittämättä mitään vakavaa. Fyysinen läheisyys silloin tällöin on oikein mukavaa ja olenkin nauttinut tästä vapauden tuomista mahdollisuudesta.

Muttamutta.. Niinhän siinä kävi, että olen nyt ihastunut. Sinänsä hölmöä ihastua ihmiseen, jota ei ole koskaan edes tavannut, mutta se kai on tätä nykyaikaa. Toinen vain tuntui jo ensimmäisestä lauseesta alkaen niin tutulta ja yhteinen sävel löytyi välittömästi. Olenkin nyt ajatellut vain mennä virran mukana ja katsoa minne se kuljettaa. Jos jutusta tulee jotain, se olisi todella ihanaa ja jos ei, niin uusia miehiä tulee aina.