Oli meillä hyviäkin aikoja

Tuo on se lause, jota hoin itselleni, kun tuntui järjettömältä kaivata häntä. Halusin jotenkin perustella itselleni sen, miksi kaipasin ihmistä, jonka annoin musertaa vahvan itsetuntoni pieniin palasiin.

 

Pitkään suhteeseen mahtuu myös paljon ihania, sielua ravistavia ja elämän parhaita hetkiä. Ajattelin omistaa tän postauksen niille, ettei mene ihan pelkäksi negistelyksi.  Ajattelin listata suhteen top3 hetket ja nimenomaan ajalta ennen raskautta ja lapsen syntymää. Ajalta, jolloin olimme vain me. 

 

1. Hetki järvessä

Tämä tapahtui, kun olimme olleet muutakin kuin ystäviä puolisen vuotta. Olimme kahdestaan kesämökillä. Olin saunan jälkeen mennyt uimaan ja seisoin vedessä katsellen ulapalle. Hän tuli ja kietoi kätensä takaapäin ympärilleni. Seisoimme hiljaa ja hänen kehonsa lämmitti järvivedessä kylmennyttä kroppaani. Mieleeni hiipi ajatelma: ”Rakkaus ei ole tuijottelemista toinen toistensa silmiin vaan katsomista yhdessä samaan suuntaan.”  Tätä hetkeä mietin edelleen (turhankin) usein. Se oli niin kaunis ja herkkä, ja juuri sellaisena olisin halunnut suhteemme muistaa.

 

2. Kiireettömät aamut

Aamut, jolloin oli aikaa herätä rauhassa ja lämmitellä toisen kainalossa ennen ylösnousua. Yhdessä syöty aaminen, Bassoradion kuuntelu ja raukea aamuseksi.

 

3. Hetki liukuportaissa

Olimme Rautatieaseman metron liukuportaissa matkalla ylöspäin. Yhtäkkiä suutelin sinua suu apposen auki, siten kuin lapset tekevät. Siitä tuli oma inside-vitsimme, jota kutsuimme ”intohimoiseksi suuteloitsemiseksi”. Edelleen matkatessani kyseisiä liukuportaita tuo vuosien takainen hetki nousee mieleen ja saa hymyn huulille.

 

Olen huomannut, että eron käsittely on siinä mielessä edennyt, että nykyään yhteiset hyvät muistot saavat minut hyvällä eivätkä haikealle tuulelle. Nykytilanne lapsen isän kanssa on niin ruma, etten voi kuvitellakaan hänen olevan se sama ihminen, jonka kanssa olen nuo hetket jakanut.