Salainen haave

Feisbuukissa on kuva kaverini tuoreesta kihlauksesta. Joka ikinen kerta, kun kuulen jonkun menneen kihloihin, mieleen palaa se paska fiilis siitä ettei eksä koskaan kosinut. Oli miljoona ”oikeaa” hetkeä, mutta koskaan hänestä ei tuntunut siltä. Olen aina sanonut, etten halua ikinä naimisiin ja se onkin totta, melkein. Kyllä minä olisin eksän kanssa naimisiin mennyt. Olisin halunnut päiväni prinsessana. Päivän, jolloin olisin vihdoin tiennyt, että kelpaan ja hän haluaa vain minut.  Olisin halunnut väkertää yömyöhään kutsuja ja hääkarkkeja. Olisin halunnut tuskailla sopivan puvun valinnassa ja löytää juuri meille sopivat sormukset. Olisin halunnut valita luonnonläheisen hääpaikan ja suunnitella häämatkan kauas pois. Olisin halunnut kävellä isäni käsipuolessa alttarille, nauraa umpirakastuneena hääkuvassa, tanssia häävalssin ja heittää hääkimpun. Pienestä prinsessastamme olisi tullut maailman kaunein morsiustyttö. Syyshäissämme ei olisi ollut liian kuuma. Olisin halunnut olla hänen vaimonsa. Minä olisin ollut hieno vaimo, rakastanut loppuun asti ja ollut uskollinen. Joka aamu ja ilta olisin kertonut rakastavani ja ollut onnellinen, kun me olisimme olleet kokonainen perhe. Tänäkään keväänä minä en suunnittele meidän häitämme. Tänäkään syksynä ei tanssita meidän häitä. Tämäkin vuosi on vain vuosi etäänpänä tuosta salaisesta haaveestani ja vuosi lähempänä sitä, että hän menee naimisiin sen uuden kanssa.