Elämäni monenneksikko tärkein ihmissuhde

Olen tässä miettinyt, kuinka tärkeä hyvä suhde lapsen isään loppujen lopuksi on. Olisihan se hienoa, että me osaisimme molemmat käyttäytyä kuin aikuiset ja asettaa tunteet toisiamme kohtaan (mitä ikinä ne sitten ovatkaan) sivuun. Olisi hienoa, että asioista voisi sopia casualisti ilman turhia jännitteitä tai mielensäpahoittamisia. Olisi hienoa, ettei välillämme olisi mitään muuta kuin se lapsi. Mutta kun on.

Pitkin syksyä lapsen isä on uhkaillut minua milloin lähestymiskiellolla ja milloin taas uhkasakolla. Ikinä ei voi oikeastaan tietää, millä tuulella hän on, eli milloin asioista voi keskustella kuin aikuiset ja milloin taas yksi viesti aiheuttaa uhkausten ryöpyn. Parhaimmillaan sekä lapsen isä että hänen uusi onnensa ovat laittaneet viestejä tulemaan. Jos minä toimisin samoin, seurauksena olisi lisää uhkailua. 

Lapsen isän mielestä jokainen yhteydenotto aiheeseen katsomatta on vain yritys saada häneltä huomiota. Hän itse sitten voikin soitella tai viestitellä miten haluaa, eikä siihen minulla saa olla sanottavaa. En ymmärrä häntä, en ollenkaan. Hän vaatii minua koko ajan pääsemään yli hänestä, muttei selvästikään ole itse päästänyt minusta irti. Käsi sydämellä voin vannoa, etten halua hänestä enää mitään muuta kuin sen, että hän olisi hyvä isä lapsellemme. Miksei hän voi tätä tajuta vaan jatkaa koko ajan motiivieni kyseenalaistamista. Ei hän nyt niin upea ja ainutlaatuinen mies ollut, että jaksaisin uudemman (tuhannen) kerran ottaa häneltä henkisesti turpiini. Hänen ja vaimokkeensa mielestä en ole hänestä yli mm. siksi, etten halua vaimokkeen tulevan minun kotiini. Minun mielestäni se on taas ainut keino säilyttää hyvät välit. Tilanne on sama kuin miehen äidin kohdalla: välimme ovat erittäin hyvät, n.800km. Minua ei mitenkään haittaa hänen olemassa olonsa, kunhan minun ei tarvitse häntä tavata. Pitäiskö mun siis olla uuden onnen bestis, että olisin heidän mielestään ”oikeasti” yli? Tuolla kriteerillä en taida sitten olla koskaan yli eksästä.

Olimme jo viikko sitten mielestämme sopineet, ettemme ole toisiimme missään yhteydessä muuten kuin lapsen vaihdon yhteydessä. Kuitenkin lapsen isä laittaa ei yhden vaan kaksi mailia, joissa hän toivoo mm. viestintää vain mailitse suojellaakseen omaa kotirauhaansa. Lisäksi maili sisälsi samaa länkytystä, jonka olen kuullut tuhat kertaa ennenkin. Uutuutena oli kuitenkin pyyntö, että voisin sitten kun hänelle kuitenkin laitan mailia, kirjoittaa lapsen viikon kuulumisista. Leukahan siinä taas tippu rintaan. Kuinka dorka se voi olla. Liitän tähän oman vastaukseni kokonaisuudessaan. Yksi maili kun kertoo enemmän kuin tuhat blogipostausta.

”Mietin jo koko päivän, että vastaanko olleenkaan. Jos mä oisin ko. viestin lähettänyt, se olisi sinusta ollut tarpeeton yhteydenotto. Mutta koska en halua kohtausta la, vastaan nyt näin.

Luulin, että sovimme jo viime la, ettemme ole missään viesti- yms. yhteydessä, jossei ole pakko. Esim. tämä vasu-asia oli sellainen ja siitäkin olisi voitu asiallisesti sopia yhdellä puhelinsoitolla. Niin kuin aikuiset tekevät.

 Sanon asiani tämän ja vain tämän kerran: Minulla ei ole tarvetta/halua olla sinun kanssasi missään tekemisissä muuten kuin lapsen vaihdon yhteydestä. En halua, että laitat minulle mailia tai tekstareita saatikka soitat mulle. Olen loputtoman kyllästynyt sinun sääntöihin, sinun tahtoosi ja sinuun ylipäätään. Minä olen mennyt elämässä eteenpäin ja päässyt sinusta yli, voisitko siis tehdä samoin. Minulla ei ole mitään tarvetta asetella rajoja tai sopia kommunikoinnista, koska sille ei ole tarvetta. Olet tehnyt myös hyvin selväksi, ettei sinulta saa apua edes hätätapauksissa, joten siltäkään osin kommunikoinnin tarvetta ei ole. Esim. olet sanonut, että vaikka lapsi loukkaantuisi vakavasti/kuolisi, sinulle riittää, että saat tiedon viranomaisilta. Olen kyllästynyt uhkailuusi ja kaikkeen muuhunkin asioiden vaikeuttamiseen, joten haluan suojella itseäni ja pidättäytyä tämän jälkeen kaikesta viestinnästä. Olet myös tehnyt selväksi, ettei sinua lapsen elämä niinkään liikuta muuten kuin hänen sinun luona ollessaan eli ts. sinua ei hänen kuulumiset kiinnosta. Jos niistä olen yrittänyt kertoa, se on ollut mielestäsi turhaa/häiritsevää/mitätahansa. Sinulla oli mahdollisuus kuulua kokonaan hänen elämäänsä. Sinä kuitenkin valitsit toisin ja minä olen sen valinnan hyväksynyt. Eli too little too late. Ja kuten edellä sanoin, en halua mitään yhteydenpitoa. Minä olen antanut sinulle monta mahdollisuutta, tehnyt kaikkeni ja antanut kaikkeni, enempään en valitettavasti pysty enkä haluakkaan pystyä. Minun kaikki energia menee lapsesta ja itsestäni huolehtimiseen, en jaksa enää huolehtia sinustakin ja pelätä koko ajan, milloin teen tai sanon jotain väärin ja alat taas uhkailemaan. Minä todella toivon, että asiat olisivat menneet useammassakin kohtaa toisin. Näillä kuitenkin mennään ja tähän on nyt tyytyminen. Ja niistä tapaamisista. En ainakaan lähiaikoina/vuosina ole halukas niitä kummemmin lisäämään. Tässäkin olen tarjonnut sinulle miljoona mahdollisuutta, mutta olet torjunut ne kaikki. Eli kerta viikossa on se mitä olet halunnut ja vain sen tulet sitten saamaan. -n”  Joskushan se napanuora on katkaistava ja enough is enough. Nyt tuntuu, että olen oikeasti sen kuilun partaalla. Voin joko jatkaa tasapainoilua eksän kanssa tai voin astua reilusti askel kerrallaan taaksepäin. Ja lopulta toivottavasti poistua koko tilanteesta. Toivon mukaan vielä joskus koittaa se päivä, kun olemme vain oikeasti isä ja äiti. Ei väärinymmärryksiä, tappelua, kinastelua, vittuilua, itkua, pahaa mieltä, urputusta tai mitään muutakaan. Vain kaksi aikuista, jotka ovat onnellisia hienosti kehittyvästä tyttärestään ja jotka elävät omia elämiään, vaikka heidän elämät hieman leikkaavatkin toisiaan tyttären kohdalla. Milloin tuohon pisteeseen päästään, on vaikea sanoa. Viime vuosi kaikessa vaikeudessaan oli kuitenkin helpompi kuin sitä edellinen ja toivottavasti sama trendi jatkuu. Ehkäpä tämä on se vuosi, kun tämä ihmissuhde, joka kerran oli elämäni tärkein, löytää helpomman uoman, jota myöten soljua. Ehkäpä tämä on se vuosi, jolloin tuo ihmissuhde on vain pieni osa viikkoani eikä jatkuva koski, johon meinaan koko ajan hukkua. Ehkäpä tämä on se vuosi, jona löydän uuden merkittävän ihmisuhteen. Ehkäpä..