”Loma”

Otimme taaperon kanssa lomaa lomastaa (siis vanhempainvapaasta) ja suuntasimme vanhempieni luokse Kuusamoon. Tarkoitus oli olla vajaa kaksi viikkoa, mutta aikaa vierähtikin liki kolme viikkoa.

Toisaalta oli ihana olla kotona. Kuusamo kaikessa ankeudessaan on kuitenkin aina se lapsuuden lintukoto, jonne sielu säännöllisen epäsäännöllisesti halajaa. Säät eivät oikein meitä suosineet, sillä yli viikon plusasteita oli vain kymmenkunta. Ötököitä oli yllättävän vähän eli ulkoilemaan pääsimme päivittäin. Loma koostui ulkoilun lisäksi vähäisestä mökkeilysta (kerta riitti, siellä ne kaikki ötökät oli), kavereiden tapaamisesta (ne kaikki kaks, jotka edelleen Kuusamossa asuvat ja lisäksi pari kanssalomailijaa), uimisesta (kylpylässä, vain lapsi uskaltautui luonnonveteen) ja sohvalla löhöilystä (pikkuveli hoiti taaperoa). Sukulaisia tuli nähtyä taas lähinnä eksän puolelta. Ihanaa, kuinka he edelleen pitävät minua osana sukua ja suhtautuvat niin loistavasti lapseen. Ex-anopin käytöksessä oli tapahtunut hämmentävä muutos: nyt hän on ilmeisen vakuuttunut, etten enää saa iskettyä kynsiäni hänen kullanmuruunsa, joten hän käyttäytyy minua kohtaan jo ystävällisesti.

Eksä oli kaksi viikkoa perheineen Kuusamossa samaan aikaan ja suopeasti suostui tapaamaan lastaan jopa kaksi kertaa muutama tunti kerrallaan. Noitten tapaamisten jälkeen lapsi huusi seuraavana yönä kuin psykoosissa. Ikinä en ole lapseni pitävän moista ääntä, häntä ei saanut hereille ja vasta tunnin huutoitkun  jälkeen hän rauhoittui syliin. Ja miten isä tämän lapsensa reaktion otti? No ei hetkauttanut häntä mitenkään. Lapsi meni onnesta soikeaksi, kun soitimme isälle pari kertaa hänen palattuaan Helsinkiin. Tähän isän vastaus oli, ettei hän halunnut puhua lapsen kanssa minun puhelimessani, koska me emme ole perhe. Ei taas mulla ymmärrys riittänyt tuon lauseen käsittelemiseen.

Nyt olemme kuitenkin taas takaisin kotona ja voi että täällä oman kodin rauhassa sielu taas lepää. Vanhemmilla on aina kiva käydä, mutta onhan se ihanaa, kun pääsee takaisin omiin nurkkiin. 

Kouluhan se jatkuu tossa reilun viikon päästä. Pikkasen hirvittää oppari ja harjottelut yhdistettynä tarhailuun ja töihin, mutta kyllä mä tänkin nakin hoidan. Ja ei tätä kestä kuitenkaan kuin vaan se 1,5 vuotta.

Parisuhderintamalla olen piiloutunut vallihautaa. Olen miettinyt asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, etten nyt kaipaa elämääni yhtään enempää sisältöä. Kliseisesti sanottuna minä vain en ole parisuhdeihminen.