Meltdown

Lauantaina sitten saavutettiin taas uusi pohja tässä huoltajuussopassa. Lapsen isä pisti aamulla viestiä, et voiko hakee lapsen mukaan kyläreissulle. No tottakai voi. Soittelin vähän ennen sovittua aikaa, että mitäs muksulle päälle. Synttäreille olivat menossa eli jotain mekon tapaista.

No sitten soi ovikello ja siskoni meni avaamaan tytön kanssa. Itse seisoin keittiössä vastapäätä ulko-ovea. Päälläni oli huppari ja sukat sekä jotkut hempeet örkkialkkarit. Ovi aukeaa ja isän ja mun katseet kohtaa. Samalla sekunnilla tajuan, ettei hän ole yksin. Hän on ottanut sen naisen lapsineen mukaan, mitään kysymättä, minun kotiini. Juuri pari päivää aiemmin isä myönsi suoraan, että tämä nainen on laittanut hänet valitsemaan lapsen ja naisen välillä ja isä on valinnut naisen. Tuolloin tein hänelle selväksi, etten halua olla missään tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa (en haluaisi olla noin idiootin isänkään, ellei olisi pakko). Ihminen voi olla mitä tahansa, mutta jos hän on valmis polkemaan lapsen oikeuksia noin törkeästi (ihan sama, oliko kyseessä mun tai jonkun muun lapsi), minun silmissäni hän ei ole enää yhtään mitään.

Seisoin sekunnin sadasosan täysin lamaantuneena ja marssin sitten omaan huoneeseeni. Isä oli ovelasti ottanut naisen lapsen mukaan, sillä hän tiesi, etten lapsen kuullen ala mielipiteitäni jakelemaan. Kuuntelin omassa huoneessani tilanteen etenemistä ja purin samalla huultani, etten olisi rynnännyt silmät leimuten takasin eteiseen. Isä oli vähän aiemmin kertonut, ettei lapsi voi olla heillä yötä lauantaista sunnuntaihin, koska nainen tarvitsee sunnuntain toipuakseen lapsen vierailusta eli vain pe-la-yö käy. Nyt kuitenkin, kun siskoni kehottaa lastani olemaan kiltisti, se nainen määkii, että ”Hän on aina kiltisti.” Ai jaa hei? Mihin sä sit sitä toipumista tarvit?! Ja sit vielä lähtiessä maireasti sanoo, että käy nyt vielä sanomassa äitille heiheit. Olin mykkänä raivosta.

Heidän lähdettyään laitoin isälle viestiä ja kiittelin taas tästäkin. Hän vastasi, että pitää olla housut, kun tulee hakemaan. Soitin ja kysyin, että ihanko tosissaan luulet, et se housuttomuus oli ongelma?! Ihan sama mulle, vaiks oisin ollu alasti sen ämm.. naisen eessä. Että näinkö hyvin tunnet mun kymmenen vuoden jälkeen?! Kerroin hyvin selväsanaisesti, ettei se ihminen ole tervetullut mun kotiin ja oli todella törkeää tehdä se kysymättä etukäteen. 

Lähdin itse kaverille illaksi ja siskoni jäi odottamaan lasta kotiin. Myöhemmin siskoni kertoi, että lapsi oli myös palautettu koko perheen voimin. Siis anteeksi kuinka? Miten ei voi olla mitään häpyä, ku just oon erikseen sanonu, ettei ihminen ole mun kotiin tervetullut, niin sit vielä tunkee sinne, ku en ole edes itse kotona. ARGH! 

Lapsi oli alkanut itkemään, kun isänsä lähti. Siitäkään huolimatta, että lapsi näin selkeästi osoittaa kaipaavansa isäänsä, hän ei aio tavata lastamme enempää. Miten hel***ssä mä oon sekaantunut noin tunnevammaseen idioottiin?

Lohdutan itseäni ajatuksella, että syksyllä, kun lapsi menee tarhaan, isä voi hakea ja tuoda lapsen tarhan kautta. Eikä minun tarvi edes nähdä sen idiootin naamaa. Hammasta purren ja hymyillen siis kohti alkavaa kesää. Onneksi olen edelleen ihastunut, se helpottaa kummasti tätäkin raivoa:)

Suhteet Oma elämä