Joillekin uhma on kehitysvaihe, meidän perheessä se on elämäntapa. Omaehtoinen räkänökkani on löytänyt sisäisen herkkyytensä ja kykynsä itkeä (tekoitkua) ihan joka asiasta. Siis aivan kaikesta ja aina varoittamatta. Sävyeroja toki löytyy: itku vaihtelee kätinänarinan, suruitkun ja raivoitkun välillä. Ensimmäistä saattaa jatkua vaikka kuinka kauan, myös öisin. Surun puseroon voi tuoda vaikka unilaulu ja uhmaraivarit saa aikaan mikä tahansa kielto. Varapäreestä olisi nyt todellakin hyötyä. Toki ihan itseäni (ja vähän lapsen isää) saan tästä syyttää, kun lapsi on ihan ilmetty minä ja aivan yhtä (tai enempi) kovapäinen. Enää 10 vuotta, niin voin passittaa murkun isänsä hoteisiin riehumaan (tämän päätin jo raskausaikana).
Koulu tulee korvista ulos, niinkuin se aina keväisin tekee. Olen tällä hetkellä todella kivassa harjoittelussa ala-asteella, mutta mielessäni olen jo kesälaitumilla. Siitä, olenko laitumilla lehmän vai piian asemassa, en vielä osaa sanoa. Toisaalta haluaisin mennä töihin (rahaa ja aikuisia!) ja toisaalta olla kotona lapsen kanssa (aikaa ihan mihin tahansa ja vika kesä kun mahdollista vain löffiä). Kesätyöt varmistuvat huhti-toukokuussa, joten siihen asti on ärsyttävää vaiheilua. Oppari vetelee viimeisiään ja olemme saaneet hyvää jälkeä aikaan, siitä on loistava mieli!
Lapsen isän kanssa on.. nooh.. erikoista. En taas tiedä, mikä häntä riivaa ja frankly, I don`t care! 😀 Hän päätti piristää elämääni yrittämällä nostaa kunnianloukkaussyytteen minua vastaan. Nuo karkeat sanat, joilla häntä olin loukannut, olivat ”epäitsekkään vastakohta” ja ”kakan” rumempi muoto (vältän nyt siis lausumasta noita sanoja uudestaan, ettei sama prosessi toistu ;D). En jaksanut edes suuttua vaan tunsi lähinnä sääliä eksääni kohtaan. Hänellä ei varmasti ole helppoa, kun ainoa henkireikä tuntuu olevan minun kiusaamiseni.
Ja se uusi rakkaus. Se voi loistavasti edelleen! Käsittämättömän helppoa edelleen ja olo tuntuu vain kevyen ihanalta. Toki toisesta on niitä ei-niin-ihania-puolia (kuorsaus!) löytynyt, ettei tämä nyt vaaleanpunaiseksi hötöstelyksi ole mennyt kuitenkaan. Tuntuu, että katsomme yhdessä samaan suuntaan elämässä ja se jos joku tuntuu erittäin hyvältä.
