Tilanne parisuhderintamalla eskaloitui melko nopeasti. Mies pääsi noin samaan aikaan töistä, kun lapsi meni nukkumaan, joten yhdessä olemisemme keskittyi lähinnä myöhäisiltaan/yöhön. Mies asuu hieman kauempana ja noin yhden tapaamisen jälkeen en enää hennonnut laittaa häntä ajamaan yöksi kotiin vaan hän jäi sohvalle nukkumaan. Lapsi on syksystä asti nukkunut mukaavuussyistä minun kanssa samassa sängyssä. Olin varmaan vähän psychic, kun päätin jo ennen miehen tapaamista opettamaan lasta nukkumaan omassa sängyssään. Lapsi on innostunut tosissaan omasta sängystä ja mies nukkui mukisematta sohvalla. Voisiko tästä siis ottaa askeleen eteenpäin?

Se miksi miehen sänkyyn tulo voisi olla potentiaalinen ongelma on se, että vaikka lapsi nukkuu tyytyväisenä omassa sängyssään, hän kömpii aamuisin minun viereeni. Voisi siis olla sokki, ettei siellä olisi vain äiti. Mies on nyt viihtynyt meillä paljon eli käytännössä ollut lähes joka yön täällä. Olen käynyt itseni kanssa pitkiä keskustelu siitä, eteneekö tämä lapsen kannalta liian nopeasti (vrt. raivoamiseni eksän otettua lapsemme liian nopeasti mukaan uuteen suhteeseen). Toisaalta lapsi on myös selvästi hyötynyt siitä, että nyt on ns. tullut mies taloon. Isän hiihtoloman ja kummin katoamisen myötä meidän elämässä on ollut miehen mentävä aukko. Lapsi ei ole enää kertonut ikävöivänsä isäänsä tai kaivannut kummia. Olen miehen kanssa puhunut, ettei lapsi tarvi uutta isää, koska sellainen hänellä jo on vaan toista turvallista ja läsnäolevaa aikuista. Lapsi ja mies tulevat alun mustasukkaisuuden (Minun äitini!!!) jälkeen hyvin toimeen. Olen aiemmin miettinyt, että miten mahdolliseen uuteen mieheen voisi luottaa siinä mielessä, että hän olisi hyvä myös lapselle. Tämän miehen kohdalla en ole hetkeäkään miettinyt, ettenkö voisi luottaa lasta hänen käsiinsä. Kaikesta huomaa, että hän on ollut aiemminkin lasten kanssa tekemisissä, vaikkei hänellä omia lapsia olekaan. Olimme eilen miehen kummilapsen synttäreillä ja mies toimi sujuvasti tuntikausia perheen lasten ihmistrampoliinina. Jotenkin vaan tuntuu, ettei minun nyt kannata kantaa huolta siitä, tapahtuuko joku asia liian nopeasti.

Mutta niin ne nukkumisjärjestelyt. Parina ensimmäisenä aamuna, kun lapsi löysi miehen nukkumasta sohvalta, hän oli vähän ihmeissään ja oli liimautuneena minun reiteeni. Kuitenkin jo parissa päivässä lapsi huomasi miehen kuuluvan vakiokalustoon ja ylimääränen jännittäminen katosi. Tästä rohkaistuneena sanoin yks ilta miehelle, et etköhän sä tuu tonne mun kainaloon nukkumaan. Aamulla lapsi kömpi taas viereeni ja kyllähän hän yllättyi, ku siellä oli myös mies. Hetken hän mietti, että mitäs tässä pitäs tehdä, mutta tyytyi sitten kaivautumaan mun kainaloon ja nukahti uudestaan. Eli ongelma ratkesi ennen ku sitä edes ilmeni.

Ja niin tultiin tähän aamuun. Heräsin siihen, että toisella puolella mua rutistaa mies ja toisella puolella lapsi on työntänyt kasvonsa kiinni mun kasvoihin ja rutistaa kaulasta, unissaan. Että tähän on tultu, aamusöpöilyä semiperhepetissä. Asiat eivät voisi olla oikeastaan yhtään paremmin.