No en nyt jaksakaan enää jauhaa eksästä. Yhteenvetona vaan se, että sama mulkku ku aina ennenkin.

Poikkeuksellisesti mulla on jotain uutta kerrottavaa. Taidan nimittäin olla hieman ihastunut. Olen tuntenut tyypin nuoruudessani ja meillä ei näennäisesti ole hirveästi yhteistä. Tyypissä on monta seikkaa, jotka on ollu mulle sellaisia no-no-juttuja, mutta jotenki ne ei nyt yhtään tunnu häiritsevän. Tyypin kanssa on vain todella helppo olla, voin olla oma itseni hänen seurassaan ja mikä olennaisinta hänkin tykkää minusta. Kun pelottelin häntä, et mun huono puoli on äärimmäinen itsepäisyys, hän totesi vain, ettei se ole vika vaan ominaisuus. Mies mun makuuni<3 

Olin jo unohtanut kuin ihana tämä pieni kutina vatsan pohjassa onkaan. Miten sydän jättää lyönnin välistä, kun kuulen tekstarin piippauksen. Ja se hymy, joka nousee huulille joka kerta, kun muistaa tyypin olemassa olen. 

En nyt edes sano, et katotaan mitä tästä tulee, otetaan hitaasti jne. Muistan edellisen ihastumisen, jonka pohjavireenä oli kuitenkin koko ajan se, et haluanko kuitenkaan. Nyt ei tunnu mikään pahalta, vaikka järjen mukaan pitäis vaivata monikin asia. Tää parisuhdepessimisti heittää nyt rajoittuneisuutensa nurkkaan ja antaa mennä vaan!