Polulta harhaan

Uutta Iisaa, ihanaa Iisaa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen soitin kaksi lisää. Join kahvia ja fiilistelin aamua, aurinkoa ja kuulokkeista tulvivaa musiikkia. Saatoin ehkä tirauttaa muutaman tipan kyynelnestettä. Sängyltä kuului yövuorosta heräilevän varovainen ”onko sulla nuha?”, koska niiskuttelin välillä. 

Onhan toi nyt kaunis. Ja koskettava. Miettikää, kuinka monta kokemusta ja mahdollisuutta on mennyt sivu suun vain, koska ei ole ollut tarpeeksi uskallusta? Kuinka monet sanat jääneet sanomatta? Monesti on elämässä unohtunut, että tämä on vaan se yksi ja ainoa, tätä ei tule enää uudestaan. Ohjeita ei ole, ja sääntöjä vain vähän, joten mikä voi mennä pieleen? Virheet ovat ainoa varma tapa oppia, eikä niiden tekemiseltä voi yksinkertaisesti voi välttyä. Joten öö, mitä tässä yritän sanoa on, että tehkää rohkeasti virheitä ja ottakaa riskejä. Kuunnelkaa omaa ääntänne ja kliseisesti sitä sydäntä. Muuten voi olla, että joku juttu menee ihan ohi ja sitten kyrsii ja ketuttaa. Menkää polulta mettään ja tömistelkää mennessänne. Ettei tuu kyitä tai karhuja. 

Että sellasta.

-Vilma K.