yllärionni

On vaikeaa löytää sanoja, olen ehkä vieläkin vähän shokissa. Positiivisessa shokissa. Olin eilen illalla töissä: juuri saanut salaattitiskin suljettua ja iltahommat hyvässä vauhdissa, kun joku poika halusi ostaa kahvia. NO ARVAATTEKO. Taiteilijapoika siinä kaatoi kultakatriinaa kuppiin ja minä seisoin suu auki rätti kädessä ja pesuainepullo toisessa. Taisin mutista jotain siitä, ettei kukaan ole koskaan yllättänyt minua niin täysin ja ihanasti ja kivasti. Meidän oli tarkoitus nähdä vasta seuraavana lauantaina, joten voitte kuvitella hämmennukseni ja riemuni. (Sekä paniikkini, sillä seuraavassa hetkessä muistin myös järkyttävän kaaoksen mikä kotona odotti.)

Olin sopinut tälle päivälle lounastreffit Stooriin Elinan kanssa, mutta miesvahvistus istui onneksi joukkoomme mainiosti. Ruokana oli parsakaali-pinaattikeittoa ja keskustelunaiheena teatteri. Yllättävää? Kirpputoripuolelta mukaani tarttui mustavalkoinen marimekon raitapaita, seitsemällä eurolla, oikein fine. Vallilasta kävelimme vielä kaikki rinnakkain Kallion Ruplaan kahville. Harvinaisen ihana maanantai. Hyvää ruokaa, hyviä ostoksia ja hyvää seuraa. Oi oi.

Ja aurinko paistoi ja paistoi ja paistoi. 

Aina välillä mietin, että mikä ihmeen juttu tää oikein on. 

-Vilma K.