kuka ja mitä

Viimeaikoina on ollut aika tasaista. Olen ollut aika tasainen. Hengittäminen on ollut helpompaa, ei nyt koko aikaa, mutta monena hetkenä. Oli aika, kun hyvä ja helppo olo oli harvinainen vieras. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että vieraan sijaan se on taas pohjafiilis, kun taas huonot ja vaikeat hetket tulevat enää käymään. Ensin useammin ja säännöllisemmin, mutta vielä joku päivä harvoin. Tässä välissä koputetaan puuta. 

Ja niin. Nyt kun ajatukseni eivät pyöri koko aikaa elossa pysymisen ympärillä (tiedän että tämä kuulostaa niin oudolta mutta jooooo), niin olen tajunnut olevani vähän hukassa. Olen varmaan ollut jo pidemmän aikaa, mutta keskittymistäni on häirinnyt kaikki muu. Vähän pelottaa myöntää, mutta minä en ihan tiedä kuka/mitä/mikä minä olen, enkä mitä minä haluan. Haluaisin suhtautua johonkin asiaan intohimoisesti ja keskittää energiaani siihen, mutta ei. Ei onnistu. Minua pelottaa, että alan pikkuhiljaa katkeroitumaan elämälle, kun monotan vaan menemään ilman päämäärää tai tarkoitusta. Tämä kaikki valo paljastaa tahrat samalla tavalla, kuin aurinko likaiset ikkunat. 

Kaipaan projekteja, kaipaan tiukkaa aikataulua ja kiirettä. Vielä spesifimmin; kaipaan kiirettä kiinnostavien ja inspiroivien asioiden takia. En onnistu kiinnostumaan koulusta, luen parituhatta vuotta vanhoja tekstejä enkä löydä mitään tarttumapintaa, kaikki valuu silmistä sisään ja kiertää aivojen ohi johonkin salaiseen nurkkaan piilottelemaan. En kiinnostu työnteosta, tahtoisin uutta. Odotan pääsykoekutsuja, mutta uskoni niiden saapumiseen laskee joka päivä. Arjesta on tullut tila, jossa odotan syliinpääsyä, eikä se saa mennä niin. Eikä voi. On kevät ja kiire ja odotusaika saattaa olla kolmekin viikkoa. Minun pitää löytää itseni ja onni sieltä jostain. Niin, että ero sinusta tuntuisi vain ikävältä, ei ahdistavalta. Tämän kaiken sanominen tuntuu niin nololta ja tiedän mitä te ajattelette, koska ajattelen ihan samaa: hanki elämä. 

Tiedän, että näitä hetkiä ja ajatuksia on välillä. Tiedän, että minä olen kuitenkin vasta kaksikymmentäkaksi ja minulla on lupa olla hukassa. Samalla minua kuitenkin huolestuttaa. Pelkään, että jos en äkkiä saa kipinääni takaisin, tulee minusta ihan hapan ja vittumainen mimmi. Pelkään, että alan kiukuttelemaan kaukosuhteesta miljoona kertaa enemmän, enkä osaa ollenkaan enää olla iloinen toisten siisteistä jutuista. Minulla on juuri nyt elämässäni kaikki sellaiset ihmiset, joiden haluan pysyvän. Joista yhtäkään en halua pakottaa lähtemään. Tiedän kokemuksesta, että osaan olla todella, todella vaikea. Tiedän myös, että on monia jotka yleensä jäävät, koska meillä on niin paksu ja vahva side, tai veriside. Mutta kuten sanoin, minä osaan koetella. En tahallani, mutta osaan hillitä itseäni valitettavan huonosti. 

Haluaisin luonnollisesti, että saisin maagisesti ja onnekkaasti jostain eteeni kivan ja innostavan projektin. Jonkun niistä, joihin olen yrittänyt hakea. Kirjoittanut tekstejä ja äänittänyt lauluja. Mutta tiedän, ettei niistä välttämättä mikään tärppää ja siksi minun pitääkin ymmärtää, että minä olen se pääprojekti. Minä olen se projekti, jonka takia aamulla noustaan ylös, pidetään koti siistinä ja lähdetään ovesta ulos. Tottakai haluan muitakin projekteja, mutta tahdon oppia ymmärtämään, että silloinkin, kun ei ole mitään muuta, olen minä ja se riittää. 

Mitä minä haluan, mitä minä osaan ja mihin minä pystyn.  Siinä on alkuun mukavasti etsittävää. Eikä edes löydy googlesta. 

Voisiko ehkä ajatella, että ensin pitää olla hukassa, jotta voi löytää perille? Onko tästä mikään kenellekään tuttua, ja jos, niin miten te olette lähteneet kartoittamaan uutta ja oikeaa suuntaa? Reittivinkit ovat enemmän kuin tervetulleita, samoin matkaseura. 

-Vilma K.

(HOXHOX, en oikeasti taaskaan ole mikään angstipallo joka murehtii elämää. O I K E A S T I . tämä vaan on jotain mitä pohdin TÄNÄÄN ja sitten puin sen tapani mukaan heti pitkäksi ja pohdiskelevaksi tekstiksi. samalla kun haluan jostain syystä jakaa tämän, niin jännitän ihan sikana julkaisua. niin paljon, että yhden kerran jo poistin julkaistun tekstin. apua. mutta joo, palataan kevyempään meininkiin parin päivän päästä, kun pms vähän hellittää. heeeeh.)