Korkeasaaressa
Hiphei, arvatkaa missä oltiin? No korkeasaaressa tietty. Arvasitte ehkä jo otsikostakin… Kaksi ihan huipputyyppiä busseilivat perjantaina Helsinkiin, tai HESAAN, kuten tykkään helsinkiläisiä provosoidakseni sanoa, ja lauantain vietimme saarta kierrellen, sohvalla makoillen, syöden (tehtiin ellun kanssa huipputortillapöperöt) ja lautapeliä pelaten. Korkeasaaressa oli vähän kylmä, koska tuuli kävi pahasti napapaitani alle, mutta kestin sen kuin nainen. Eläimet olivat söpöjä, mutta kauhean surullinen näky: eihän niillä ole oikein ollenkaan tarpeeksi tilaa. Lapsena siihen ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota, mutta nyt aikuisena tuli melkein tippa linssiin. ”Hei leijonaaaaa, onks hyvä päivä?” huusi pieni poika vittuilevaan äänensävyyn. Veikkaappa.
Hurmaavin kaverikuva ikinä: ilmeistä ei uskoisi, että se olin minä jonka päätä ja kroppaa jyskytti krapula ja about neljän tunnin yöunet. Kestin senkin kuin nainen ja muut kestivät meikittömän olemukseni, selviytyjiä me kaikki!
Tiedättekö mistä muuten tunnistaa ne parhaat ystävät? Korkeasaarikeissin jälkeen raahauduimme Elinalle ja Akselille, rojahdimme olohuoneeseen kuka minnekin nurkkaan, katselimme televisiota puolihuolimattomasti, joimme kahvia ja olimme vain hiljaa, koska kaikkia väsytti. Just siitä. Siitä että saa olla ihan just niinkun tuntuu, eikä tarvitse esittää seurallista/energistä/hyvinvoivaa, mitä noita nyt on. Nyt vaan peukkuja pystyyn sen puolesta, että nämä ”turut” pääsevät tallaamaan Helsingin katuja ihan vakituisesti jo ensi vuonna!
PUS!
-Vilma K.