aurinkoo

Imatra. Olen ollut eläväisempi kuin aikoihin, puhunut ja keskittynyt, innostunut.  Käynyt kahvilla mummin, äidin ja viisivuotiaan kanssa kanssa ja hullantunut huikeasta kummilapsestani, josta on kuoriutunut reipas, omapäinen ja äärimmäisen tarkkasilmäinen tyyppi. Näen hänessä paljon itseäni pienenä: hän jututtaa tuntemattomia ja suutuspäissään tiuskaisi äidilleni, joka kertoi olevansa menossa tulevana viikonloppuna kilpailuihin, että ”mie toivon että sie häviit”, ärisevällä ja murisevalla äänellä tottakai. Vessareissulla keskustelimme vessan hienosta kristallikruunusta sekä siitä, mihin pöntön vieressä olevia tukikahvoja tarvitaan.

Olen juonut aamukahvia mopsin kanssa ja katsonut samalla Kahta tornia. Käynyt papan haudalla. Värjännyt tukkaa ja ostanut meikkejä. Käynyt inhokkipaikassani Prismassa ja taistellut itseni sieltä ulos. Käynyt salilla äidin ja veljen kanssa, makoillut iskän sohvalla sekä syönyt hiton hyvää ruokaa. Salilla oli huono ilma ja vähän kämäistä, en ollut käynyt salilla kuukauteen ja aloitin aika kevyesti. Liikunnasta tuli hyvä mieli, omasta kehosta peilin kautta ei, mutta minä olen päättänyt olla armollinen sille.

Burgereita, viiniä ja musikaali. Minä ja äiti. Tuntuu edelleen siltä, että osaan olla paljon enemmän läsnä. Nauttia ruoasta, seurasta ja elokuvasta. Inspiroitua. Tunne on melkein hullaannuttava, valaa uskoa siihen, että minä voin vielä palata kokonaan. Maistan ruoan ja viinin uudella tavalla. Tai vanhalla, kuinka sen ajattelee. Hengitän enemmän ja enemmän automaattisesti. Voi voitto.

Sunnuntaina pyörin vähän lähtöinhotuksissa, mutta samalla kuitenkin kaipaan jo kotiin kultani kainaloon. Sunnuntaina käyn vielä mummin syntymäpäiväjuhlissa ja kahdelta istun junaan. Laukussa on kaksi pulloa pepsiä. Katson tietokoneen ruudulta kahta tornia ja välillä tuijotan yhä valostuvaa maisemaa. Matka on ihana ja aurinkoinen.

Minä tiedän, että huonoja päiviä tulee, mutta tämä kaikki antaa minulle äärettömän paljon voimaa ja luottamusta.

-Vilma K.